Skip to main content

HBO-sarja House of the Dragonin toisen tuotantokauden virallinen traileri on julkaistu

15 toukokuuta 2024

HBO-draamasarja House of the Dragonin kesäkuussa alkavan toisen tuotantokauden virallinen traileri on nyt julkaistu. House of the Dragon jatkuu uusin jaksoin 17.6. maanantaina Max-suoratoistopalvelussa.

George R.R. Martinin Fire & Blood -teokseen perustuva, aikaan 200 vuotta ennen Game of Thronesin tapahtumia sijoittuva sarja kertoo Targaryenin suvun tarinan.

House of the Dragonin tulevalla tuotantokaudella Westeros on verisen sisällissodan partaalla. Vihreä neuvosto on asettunut tukemaan kuningas Aegonia ja Musta neuvosto kuningatar Rhaenyraa, joista kumpikin uskoo olevansa oikeutettu istumaan Rautavaltaistuimella. Kaikkien on valittava puolensa Targaryenien valtakunnan alkaessa murentua.

Toisella tuotantokaudella rooleihinsa palaavat Matt Smith, Olivia Cooke, Emma D’Arcy, Eve Best, Steve Toussaint, Fabien Frankel, Ewan Mitchell, Tom Glynn-Carney, Sonoya Mizuno ja Rhys Ifans. Uudella kaudella nähdään jälleen myös Harry Collett, Bethany Antonia, Phoebe Campbell, Phia Saban, Jefferson Hall ja Matthew Needham

Lisäksi uudella kaudella näyttelevät Abubakar Salim (Alyn of Hull), Gayle Rankin (Alys Rivers), Freddie Fox (Ser Gwayne Hightower), Simon Russell Beale (Ser Simon Strong), Clinton Liberty (Addam of Hull), Jamie Kenna (Ser Alfred Broome), Kieran Bew (Hugh), Tom Bennett (Ulf), Tom Taylor (lordi Cregan Stark) ja Vincent Regan (Ser Rickard Thorne).

House of the Dragonin toisen tuotantokauden ovat luoneet George R.R. Martin ja Ryan Condal, jotka molemmat toimivat myös sarjan vastaavina tuottajina. Condal toimii lisäksi sarjan showrunnerina. Vastaavina tuottajina toimivat lisäksi Sara Hess, Alan Taylor, Melissa Bernstein, Kevin de la Noy, Loni Peristere ja Vince Gerardis. Sarja perustuu George R.R. Martinin teokseen Fire & Blood.

 

House of the Dragon, 2. kausi (8 x 60 min) saa ensi-iltansa 17.6. Maxilla.

Uusi, suomeksi tekstitetty traileri on katsottavissa täällä.

Kuvia sarjasta on ladattavissa täältä: https://hbomaxnordicpress.com
(käyttäjätunnus: press, salasana: press2024)

 

Yhteyshenkilöt

Pauliina Harno

PR Manager, Warner Bros. Discovery / HBO Max Finland & Iceland


Tuoreimmat uutiset

08/9/2025

Warner Bros. Discovery on vakiinnuttanut asemansa Suomen toiseksi suurimpana kaupallisena tv-talona

WBD on kuluneen vuoden korkean katselun myötä Suomen toiseksi suurin kaupallinen tv-talo 25–64-vuotiaiden kohderyhmässä.

04/9/2025

Warner Bros. Discoveryn sopimukselle World Snooker Tourin lähetysoikeuksista jatkoa vuoteen 2031 asti

WBD:n sopimus World Snooker Tourin lähetysoikeuksista vahvistaa Eurosportin lähes 30-vuotista asemaa snookerin kotina.

03/9/2025

Karin Lindström Warner Bros. Discoveryn Pohjoismaiden ohjelmajohtajaksi

Karin Lindström on nimitetty Warner Bros. Discoveryn Pohjoismaiden ohjelmajohtajaksi. Lindström vastaa uudessa roolissaan sisältöinvestointien strategisesta suunnasta ja budjetoinnista sekä johtaa ohjelmisto- ja suunnittelutoimintaa Warner Bros. Discoveryn lineaaristen tv-kanavien osalta Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Hän liittyy Pohjoismaiden johtoryhmään ja raportoi Warner Bros. Discoveryn Pohjoismaiden toimitusjohtajalle Christina Sulebakkille. "Olemme erittäin iloisia saadessamme toivottaa Karinin tervetulleeksi Warner Bros. Discoveryn Pohjoismaiden organisaatioon. Hän on lahjakas ja kokenut johtaja, joka keskittyy uudessa roolissaan sisältöjemme investointistrategian kehittämiseen ja toteuttamiseen sekä lineaaristen tv-kanaviemme suorituskyvyn ja aseman optimointiin”, sanoo Christina Sulebakk. Karin Lindström siirtyy Warner Bros. Discoverylle Amazon MGM Studiosilta, jossa hän toimi Prime Videon Pohjoismaiden alkuperäissisältöjen johtajana. Hänellä on takanaan pitkä ura media-alalla useissa tehtävissä, kuten EndemolShine Nordicin toimitusjohtajana sekä johtotason rooleissa MTG:llä (NENT) Ruotsissa, Egmont/Banijay Nordisk Film TV:ssä, SVT:llä, Viacom Nickelodeonilla ja Bonnier Broadcast TV4:llä. "Aloitan innoissani matkani Warner Bros. Discoverylla. WBD:llä on vahva kattaus pohjoismaisia ohjelmia, suoratoistosisältöjä ja urheilua. Omia suosikkejani ovat muun muassa Atlantin yli Suomessa ja Ruotsissa, Pernilla Wahlgrenin maailma Ruotsissa, Celebrity Hunted Tanskassa ja Norjassa sekä uusin suosikkini Jonista tulee maajussi Norjassa. WBD on vahva tarinankertoja, ja odotan pääseväni antamaan oman panokseni yrityksen kaupalliseen menestykseen sekä laajojen yleisöjen tavoittamiseen jakeluteissämme. Kaiken perusta on sisältö, ja tekemistä ohjaa data. Jatkossa keskitymme entistä tarkemmin asiakkaiden käyttäytymiseen kaikilla sisällönkulutuksen osa-alueilla", sanoo Karin Lindström. Lindström aloittaa uudessa roolissaan syyskuun lopussa ja työskentelee Tukholmassa.

02/9/2025

Syyskuun 2025 kohokohdat HBO Maxilla

HBO Max tarjoaa syyskuussa monipuolisen kattauksen uutta sisältöä aina koukuttavista, kansainvälisistä draamoista inspiroiviin lifestyle-sarjoihin ja jännittäviin true crime -tarinoihin. Kuukauden kohokohtiin lukeutuvat Mark Ruffalon tähdittämä uusi alkuperäissarja Task sekä suomalainen Max Original -dokumenttisarja Most Wanted: Julius Kivimäki.

01/9/2025

Warwick Davis palaa takaisin Tylypahkaan HBO:n tulevassa Harry Potter -sarjassa

Tulevan HBO Original -sarjan näyttelijäkokoonpanoon on vahvistettu kahdeksan uutta nimeä.

26/8/2025

Warner Bros. Discoveryn tv-kanavien syyskuu: kotimaiset sarjat alkavat!

Ohessa lisätietoa WBD:n vapaasti katsottavien tv-kanavien TV5:n, Kutosen, Friin ja TLC:n syyskuun ohjelmistosta.

25/8/2025

Sveitsin EHT-turnaus starttaa Naisleijonien kiekkokauden TV5:llä ja HBO Maxilla

Naisleijonien syksyn ensimmäinen EHT-turnaus kisataan Sveitsissä 28.–30.8.

25/8/2025

Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat alkaa TV5:llä ja HBO Maxilla 17. syyskuuta

Luvassa on uusia vauhdikkaita käänteitä ja projekteja, kun katsojasuosikit Lauri Huttunen ja Sari-Anna Leppänen tekevät paluun ruutuun.

21/8/2025

Max Original -draamasarja The Pittin 2. kauden teaser on nyt julkaistu

HBO Max on julkaissut ensimmäisen virallisen teaserin Max Original -draamasarja The Pittin toisesta tuotantokaudesta. Kriitikoiden ylistämä sarja saa jatkoa tammikuussa 2026.

20/8/2025

Uutuussarja King & Conqueror alkaa HBO Maxilla 25.8.

HBO Maxille saapuu elokuun lopussa uusi historiallinen draamasarja, joka seuraa 1100-luvun legendaarisia johtohahmoja, Wessexin Haroldia ja Normandian Williamia. Kahdeksasta jaksosta koostuva uutuussarja on Michael Robert Johnsonin käsikirjoittama, ja Baltasar Kormákur ohjaa sarjan avausjakson. BBC-sarjaa tähdittävät James Norton ja Game of Thronesista tuttu Nikolaj Coster-Waldau.

19/8/2025

Tenniksen US Open nähdään TV5:llä ja HBO Maxilla

Legendaarinen, New Yorkissa järjestettävä turnaus päättää Grand Slam -kauden.

19/8/2025

Uusi matkailuohjelma Aku, Kalle ja Euroopan ihmeet alkaa TV5:llä ja HBO Maxilla 17. syyskuuta

Huumori ja tilannekomiikka kukkivat, kun Aku Hirviniemi ja Kalle Lamberg johdattavat katsojat nojatuolimatkalle halki Euroopan.

13/8/2025

Warner Bros. Discovery ja Jääkiekkoliitto sopimukseen naisten pääsarjan Auroraliigan lähetysoikeuksista

Sopimuksen myötä WBD:n runsas tarjonta naisurheilusta kasvaa syyskuusta alkaen entisestään.

12/8/2025

HBO Original drama series Task debuts September 8

The HBO Original drama series Task, from creator Brad Ingelsby (Emmy nominee for “Mare of Easttown”), debuts Monday, September 8 on HBO Max. The season’s seven episodes will debut weekly.

12/8/2025

HBO-draamasarja Task alkaa 8.9.

Uudessa HBO Original -draamasarjassa FBI-agentti selvittää Philadelphian työväenluokan esikaupunkialueita piinaavaa väkivaltaisten ryöstöjen sarjaa. 8.9. maanantaina HBO Maxilla alkavan uutuussarjan traileri on nyt julkaistu.