Skip to main content

Kovimmat kädentaitajat tulevat taas - Mestaritekijä jatkuu TV5:lla ja discovery+-palvelussa

4 lokakuuta 2021 - Viimeksi päivitetty 8 marraskuuta 2021

Mestaritekijä_netti1920x1080.jpg

Mukaansatempaava kädentaito-ohjelma Mestaritekijä hurmasi katsojat vuosi sitten. Jälleen kymmenen osaavaa kädentaitajaa kisaa mestaritekijän tittelistä. Uutena juontajana nähdään kenkäsuunnittelijana menestyksekkään uran luonut Minna Parikka.

Lempeä ja hyväntuulinen Mestaritekijä palaa uuden kauden jaksoilla tarjoten viihteen lisäksi inspiraatiota kaikille käsillä tekemisestä innostuneille. Lahjakkaat kilpailijat laittavat jälleen itsensä likoon ja tuottavat annettujen tehtävien mukaisesti uniikkeja käsityön taidonnäytteitä tuomareiden arvosteltaviksi ja katsojien ihailtaviksi. Uutta kautta luotsaa debyyttinsä tv-juontajana tekevä Minna Parikka, joka on tullut tutuksi menestyksekkäästä urastaan kenkäsuunnittelijana. Oman yrityksensä tammikuussa lopettanut Parikka halusi heittää itsensä uusiin haasteisiin ja siihen Mestaritekjä tarjosi hyvät puitteet. 

- Kokemus Mestaritekijä-ohjelman tekemisestä oli uniikki; kaunis miljöö, taidokkaat kilpailijat sekä heittäytyminen uuteen rooliin. Tuntuu, että ohjelmassa sain olla täysin oma itseni ja tuoda esille puolia, joita aikaisemmin ei ehkä julkisuudessa minussa ole nähty. Mestaritekijä on läpensä hyvä ohjelma, joka omistautuu kädentaidoille ja aitoudelle, Parikka kertoo.

Tällä kaudella on luvassa tuttuun tapaan kilpailijoiden pikapuhteet, vaikuttavat mestaritehtävät, sekä uutuutena koko päivän kestävä megatehtävä, jossa tekijöiden taidot ja luovuus laitetaan todelliseen testiin entistä suuremman työn parissa. Näiden lisäksi myös katsojille on luvassa käsityövinkkejä.

Ohjelmaan haki mukaan paljon kädentaitajia ympäri Suomea, joista kilpailijoiksi valikoitui kymmenen upeaa ehdokasta. Minnan ja viime kaudelta tutun päätuomarin Kaarina Korventaan apuna kilpailijoiden töitä arvioimassa ovat vaihtuvat tuomarit: Krisse Salminen, Kaisa Mäkäräinen, Elias Kaskinen, Jarkko Mutta, Janina Fry, Teemu Muurimäki, Vesku Jokinen, Eva Walshtröm sekä Meeri Koutaniemi. Ohjelma kuvattiin keväällä Billnäsin Ruukilla.

Mestaritekijä perustuu amerikkalaiseen Making It -menestysformaattiin, jonka globaalista jakelusta vastaa Universal Studio Groupiin kuuluva NBC Universal Formats.

Sarjan Discoverylle tuottaa Rabbit Films Oy

Mestaritekijä, 2. kausi 13.10. alkaen
discovery+ keskiviikkoisin
TV5 keskiviikkoisin klo 20

 

Mestaritekijän kilpailijat

Salla Kaunisto, 46, Peipohja
Rekvisitööri ja apulaislavastaja Salla ompelee, remontoi, kutoo, leipoo ja askartelee. Hän näkee kauneutta ja uuden mahdollisuuden täysin hajonneissa huonekaluissa ja totaalisen räjähtäneissä vaatteissa, ja rakastaakin näiden korjausta ja tuunausta. Mitä mahdottomampi tehtävä, sitä suuremmalla innolla Salla tarttuu siihen.

Marja Lainio-Nurminen, 41, Lahti
Värikkäitä ja usein retrohenkisiä töitä tekevä Marja on mittatilausompelija, muusikko ja pastori. Tämä kahden teini-ikäisen äiti pitää eniten pehmeistä materiaaleista, mutta muukin onnistuu, onhan hän remontoinut kolme taloakin yhdessä miehensä kanssa. Eloisa Marja ei halua pysähtyä paikalleen, minkä vuoksi hän on päätynyt opiskelemaan ja tekemään useaa eri alaa.

Helmi Hytti, 26, Tampere
Arkkitehti Helmi on intohimoinen käsityöharrastaja, joka ei pelkää tarttua suurinkaa kokonaisuuksiin. Käsityöprojekteistaan blogia kirjoittavan Helmin erikoisosaaminen on makrame-solmeilussa, mutta hänen käsissään taittuu niin savityöt kuin huonekalujen nikkaroinnitkin. Valokuvausta rakastavalle Helmille käsitöiden tekeminen lähtee aina tarpeesta ja toimii terapeuttisena vastapainona arkkitehdin työarjelle.

Niina Koivula, 49, Rauma
Lihamyyjä ja sisustusalan artesaani Niina on kekseliäs käsityöyrittäjä, jonka verstaassa vanhat aarteet saavat uuden muodon. Neljän tytön superäiti hallitsee niin puutyöt, ompelun, kutomisen kuin virkkaamisen. Niinalle itse tekeminen on jopa tärkeämpää kuin lopputulos ja hänen mielestään käsitöiden tekemisen kautta maailman murheet katoavat. Niinan mielestä meistä jokainen, joka uskaltaa mennä mukavuusalueensa ulkopuolelle, on jo Mestaritekijä.

Josi Sarkkinen, 41, Hollola
Tyyliltään uniikkeja ja leikkisiä käsitöitä tekevä Josi on jo pikkupojasta asti halunnut poiketa massasta. Joensuusta kotoisin oleva huoltomies on ammatiltaan myös puuseppä, verhoilija, talonrakentaja ja muurari. Omia autoja jo vuosia rakentanut Josi nauttii itsensä haastamisesta ja innostuu helposti kokeilemaan uusia asioita. Vapaa-aikana Josi viettää aikaa perheensä parissa ja työstäen kunnianhimoisia projektejaan jopa omassa olohuoneessaan elokuvien mainoskatkojen aikana.

Niklas Alenius, 28, Helsinki
Elämyshakuinen Niklas opiskelee muotoilua sekä peli- ja virtuaalitodellisuussuunnittelua. Niklakselle käsillä tekeminen on tärkeä osa elämää. Kokemusta löytyy niin keramiikan, puun, metallin kuin lasinkin kanssa työskentelystä. Viimeisimpänä rakkauden kohteena on 3D-mallinnus ja -tulostus, jossa yhdistyy käsillä tekeminen ja tietokoneella työskentely. Niklakselle käsitöissä parasta on itse tekemiseen uppoutuminen ja uuden luominen.

Oskari Väre, 41, Tammela
Luonnosta inspiroituva Oskari on Tammelasta kotoisin oleva perheenisä. Oskari on tehnyt työuraa puutyöalan perheyrityksessä, ja nykyään myös yhteisessä käsityöalan yrityksessä vaimonsa kanssa. Oskari uskoo selviytyvänsä kilpailun haasteista, kun tekee vaan parhaansa. Unelmana olisi saada pitää nuorille käsityökerhoa, jossa jakaa tietämystä ja onnistumisen tunteita puutyöstä.

Sami Perttilä, 46, Helsinki
Ammattivalokuvaaja, vapaa-ajalla vanhojen valaisimien kunnostamisen parissa viihtyvä Sami hurahti käsitöihin 10 vuotta sitten. Hänen vahvinta osaamisalaansa ovat metalli-, ja puutyöt, sekä huonekalujen verhoilu ja entisöinti. Koulussa hänet tunnettiin lempinimellä Salama-Sami, sillä muiden ryhtyessä toimeen hän oli työssään jo valmis. Sami on tehnyt pitkän uran valokuvaajana, ja hän pitää siitä, että jokainen työpäivä on erilainen.

Elia Leino, 31, Helsinki
Kierrätysmateriaaleista inspiroituva Elia työskentelee omassa kynsistudiossaan ja tuottaa sisältöä sosiaaliseen mediaan. Elia on monipuolinen käsitöiden taitaja, ja hän pitää eniten pitsin neulomisesta, vaatteiden ompelusta ja maalaamisesta. Kierrätyksestä inspiroituminen näkyy myös Elian ja hänen perheensä kodissa: lähtökohtaisesti kaikki käyttöesineet ja vaatteet tehdään joko itse tai etsitään käytettyinä. Elian vanhemmat ovat kannustaneet häntä lapsesta asti itseilmaisuun käsitöiden kautta.

Marjut Numminen, 38, Harviala
Marjut on lasinpuhaltaja ja lasihelmien tekijä, joka rakastaa värikkäiden ja iloisten lasiteosten ja -korujen tekemistä. Inspiraation lähteenä Marjutille toimii muun muassa luonto, vanhat tavarat ja oudot yksityiskohdat. Marjut on perustanut puolisonsa kanssa lasinpuhallusalan yrityksen. Heidän yhteistä taidettaan ohjailee ilo, värikkyys ja tekemisen.

Yhteyshenkilöt

Petra Olamo

Communications Advisor

Tuoreimmat uutiset

31/8/2026

September 2026 highlights on HBO Max in Iceland

In September, HBO Max premieres Sharon Horgan’s new HBO comedy series Youth, which follows a 50-year-old woman searching for intimacy as she navigates life’s challenges. Meanwhile, the German series 4 Blocks Zero returns to the origins of the award-winning Max Original series, telling the story of how the Hamady family rose to become Berlin’s most influential clan. When it comes to documentaries, viewers will have the opportunity to dive into the case of Jeffrey Epstein through never-before-seen footage and insights.

28/8/2026

Syyskuun 2026 kohokohdat HBO Maxilla

Syyskuussa HBO Maxilla alkaa Sharon Horganin uusi HBO-komediasarja Youth, joka seuraa läheisyyttä etsivän viisikymppisen naisen elämää haasteineen. Saksalaissarja 4 Blocks Zero taas palaa palkitun Max Original -sarjan tapahtumien alkulähteille ja kertoo, miten Hamadyn perheestä kehittyi Berliinin vaikutusvaltaisin klaani. Syksyn tullen HBO Maxille saapuu myös uutta kotimaista katsottavaa: Jeopardy! Suomi ilahduttaa visailuohjelmien ystäviä, Kaulasten maailma puolestaan kiidättää Lapin taianomaisiin maisemiin.

27/8/2026

HBO Original comedy series Youth, from Sharon Horgan, debuts September 21

The new HBO Original comedy series Youth, created by and starring Sharon Horgan, will premiere September 21 on HBO Max in Iceland.

27/8/2026

Sharon Horganin uusi HBO-komediasarja Youth alkaa 21.9.

Sharon Horganin luoma ja tähdittämä HBO-komediasarja Youth seuraa viisikymppistä naista, joka etsii läheisyyttä tasapainotellen samalla muiden velvollisuuksiensa kanssa. Uutuussarja alkaa HBO Maxilla 21.9. maanantaina.

27/8/2026

Warner Bros. Discovery secures rights to Diabolical: The Epstein Files for HBO Max in Iceland

The 90-minute documentary examines Epstein's crimes, trafficking network and the systemic failures that enabled years of abuse.

26/8/2026

Season four of the Emmy® nominated HBO Original drama series The Gilded Age debuts November 2

The Emmy® nominated HBO Original drama series, from creator Julian Fellowes (Downton Abbey), The Gilded Age debuts its eight-episode fourth season Monday, November 2 on HBO Max in Iceland. 

26/8/2026

Useita Emmy-ehdokkuuksia keränneen HBO-draamasarja The Gilded Agen neljäs kausi alkaa 2.11.

Useita Emmy-ehdokkuuksia saanut HBO-draamasarja The Gilded Age jatkuu uusin jaksoin. Downton Abbey -suosikkisarjasta tutun Julian Fellowesin luoman sarjan neljännen tuotantokauden teaser on nyt julkaistu. Kahdeksasta jaksosta koostuva uusi kausi alkaa 2.11. HBO Maxilla.

25/8/2026

Warner Bros. Discoveryn tv-kanavien syyskuun 2026 kohokohdat

Ohessa lisätietoa WBD:n vapaasti katsottavien tv-kanavien TV5:n, Kutosen, Friin ja TLC:n syyskuun ohjelmistosta.

24/8/2026

HBO Max releases official season 3 teaser and first look images for the Max Original drama series The Pitt

HBO Max has released the first official teaser and first look images for season 3 of the Emmy®-winning Max Original drama series The Pitt, from John Wells Productions (JWP) and Warner Bros. Television, created by R. Scott Gemmill and starring Noah Wyle. The critically acclaimed series, which earned 26 Emmy® Award nominations for season 2, will return for its third season in January 2027 and be available to stream on HBO Max in Iceland.

24/8/2026

Tenniksen US Openin jokainen ottelu kaikilta kentiltä suorana HBO Maxilla

Maailman parhaat tennispelaajat tavoittelevat jälleen elo–syyskuussa New Yorkissa kauden viimeistä arvoturnausvoittoa.

24/8/2026

Warner Bros. Discovery jatkaa Auroraliigan kotina – luvassa entistä enemmän otteluita

Warner Bros. Discoveryn ja Jääkiekkoliiton yhteistyö naisten pääsarjan Auroraliigan parissa jatkuu myös tulevalla kaudella.

24/8/2026

Palkitun Max Original -draamasarja The Pittin kolmannen kauden teaser on julkaistu

Emmy-palkitun Max Original -draamasarja The Pittin virallinen teaser sekä uuden kauden ensimmäiset kuvat on nyt julkaistu. John Wells Productionsin (JWP) ja Warner Bros. Televisionin sarja on R. Scott Gemmillin luoma. Noah Wylen tähdittämän, kriitikoiden ylistämän sarjan toinen tuotantokausi keräsi jopa 26 Emmy-ehdokkuutta. Sarja jatkuu HBO Maxilla tammikuussa 2027.

17/8/2026

HBO Max kutsuu Harry Potter -fanit ainutlaatuiseen Back to Hogwarts -juhlaan Lontooseen

Harry Potter -fanit voivat tänä vuonna juhlistaa paluuta Tylypahkaan uudenlaisessa elämyksessä Lontoossa.

13/8/2026

Menestyssarja Heated Rivalryn toiselle tuotantokaudelle kiinnitetty viisi uutta näyttelijää - ensi-ilta HBO Maxilla keväällä 2027

Valtavaksi ilmiöksi nousseen Heated Rivalry -sarjan toiselle tuotantokaudelle on vahvistettu viisi uutta näyttelijää. Palkittu sarja palaa HBO Maxille keväällä 2027.

12/8/2026 - Viimeksi päivitetty 18 elokuuta 2026

Naisleijonat vahvasti edustettuna TV5:n ja HBO Maxin syksyssä

Warner Bros. Discoveryn syyskausi tarjoilee runsaasti naisten jääkiekkoa, kun elo–marraskuun aikana nähdään neljä Naisleijonien maajoukkueturnausta.