Skip to main content

Lokakuun 2024 kohokohdat Maxilla

26 syyskuuta 2024 - Viimeksi päivitetty 10 lokakuuta 2024

poster

Lokakuussa Maxilla voi virittäytyä halloweenin tunnelmaan lukuisten kauhuelokuvien voimin: erityisen odotettu on Stephen Kingin menestysromaaniin pohjautuva uutuuselokuva Salem’s Lot. Nauruhermoja puolestaan kutkuttelevat suosikkisarja What We Do In the Shadowsin päätöskausi, huipputekijöiden HBO-uutuuskomedia The Franchise sekä lämminhenkinen Somebody Somewhere. Ajatuksia herättävä ranskalainen uutuussarja The Confidante on tutustumisen arvoinen trilleri, kun taas kotimainen versio huippusuositusta Jeopardy!-tietokilpailusta tuo ruutuun joukon tuttuja kasvoja hyvän mielen visailun merkeissä.

Julkaisuaikatauluihin saattaa vielä tulla viime hetken muutoksia.

JEOPARDY! SUOMI
Alkaa 1.10.

Yksi maailman suosituimmista ja pitkäaikaisimmista tv-tietovisoista saapuu Suomeen. Nopeassa ja jännittävässä Jeopardyssa kilpailijoiden tulee löytää viidessä sekunnissa oikea kysymys esitettyyn vastaukseen. Aiheet ovat kaikkea maan ja taivaan väliltä, eikä virheitä sallita. Itsensä likoon laittaa monipuolinen joukko julkisuudesta tunnettuja ihmisiä: mukana Jeopardy! Suomessa ovat Oona Tolppanen, Paleface, Tuomas "Tunna" Milonoff, Kai Rinkinen, Jukka Rasila, Helena Lindgren, Elina Gustafsson, Jarkko Niemi, Timo Lavikainen, Lotta Backlund, Karoliina Tuominen, Shawn Huff, Pippa Laukka, Sergey Hilman, Tero Tiittanen, Minttu Kaulanen, Esko Eerikäinen, Eero Ettala, Miitta Sorvali, Enni Koistinen, Chike Ohanwe, Arman Alizad, Eve Kulmala, Kari Kanala, Anna Perho, Juha Perälä ja Julianna Jokela. Jeopardy! Suomea luotsaa Kalle Lamberg.
(13 x 60 min, kaksi jaksoa viikoittain – myös TV5 tiistaisin ja torstaisin klo 20)  


BABYLON BERLIN
4. kausi alkaa 3.10.

Poliisikomisario Gereon Rath saa kultaisella 20-luvulla siirron Kölnistä Berliiniin, poliittisen ja sosiaalisen muutoksen polttopisteeseen. Ensimmäisen maailmansodan aikaisen sotilaspalveluksensa traumatisoima Rath paljastaa vaarallisen salajuonen tutkiessaan yhtä Berliinin mittavimmista pornografiaverkostoista. Vielä merkittävämpi salaliitto kuitenkin paljastuu Neuvostoliiton kapinallisten kaapatessa junan osana Trotskyn tukijoiden kaupungissa kaavailemaa operaatiota.
(12 x 45 min, kaikki jaksot katsottavissa ensi-iltapäivänä)  


SALEM’S LOT
Ensi-illassa 3.10.

New Line Cineman elokuvasovitus Stephen Kingin vuonna 1975 julkaistusta, samannimisestä menestysromaanista saa ensi-iltansa 3.10. Maxilla. Elokuvassa kirjailija Ben Mears palaa lapsuudenkotiinsa Jerusalem’s Lotiin ammentaakseen inspiraatiota seuraavaa kirjaansa varten, mutta saa pian havaita, että hänen kotikaupunkiaan vainoaa verenhimoinen vampyyri. Max Original -uutuuselokuva tuo yhteen ennätyksiä rikkoneiden kauhuelokuvasarjojen Kirottu (The Conjuring) ja Se (It) tuotantotiimit. Salem’s Lot on Gary Daubermanin käsikirjoittama, ohjaama ja tuottama.
(109 min)  


THE FRANCHISE
Alkaa 7.10.

Uusi HBO-komediasarja seuraa yhdentekevän elokuvasarjan työryhmää, joka kamppailee paikastaan raakalaismaisessa ja rajussa elokuvamaailmassa. Komediasarja valottaa salattua kaaosta supersankarielokuvien kulissien takana. Kuinka elokuvien lenkkimakkaraa todella tuotetaan? Sillä jokaisella sekasotkulla on taustatarinansa. The Franchisen vastaavina tuottajina toimivat Sam Mendes, Pippa Harris, Nicolas Brown, Julie Pastor, Armando Iannucci, Jon Brown ja Jim Kleverweis.
(8 x 60 min, uudet jaksot viikoittain)


CADDO LAKE
Ensi-illassa 10.10.

Max Original -elokuva Caddo Lake on tuottaja M. Night Shyamalanin ja käsikirjoittaja-ohjaajien Celine Heldin ja Logan Georgen käsialaa. Kahdeksanvuotiaan tytön salaperäisen katoamisen myötä menneet kuolemantapaukset ja katoamiset alkavat yhdistyä toisiinsa, muuttaen rikkinäisen perheen tarinan ikuisiksi ajoiksi. Caddo Lake sai alkunsa, kun elokuvantekijät Celine Held ja Logan George törmäsivät internetissä valokuvaan tosielämän Caddo-järvestä ja matkustivat kuvan inspiroimana Teksasin ja Louisianan rajamailla sijaitsevaan sypressimetsään. Elokuvaa tähdittävät Dylan O’Brien, Eliza Scanlen, Diana Hopper, Caroline Falk, Sam Hennings, Eric Lange ja Lauren Ambrose.
(99 min)


THE CONFIDANTE (UNE AMIE DÉVOUÉE)
Alkaa 11.10.

Tositapahtumien inspiroima psykologinen trilleri seuraa pariisilaista rock-musiikkifanaatikko Christelle “Chris” Blandinia, joka Pariisissa 13.11.2015 tapahtunutta, järkyttävää terrori-iskua todistettuaan kiinnittyy nopeasti osaksi iskusta selviytyneiden yhteisöä. Chris väittää parhaan ystävänsä Vincentin olleen yksi kymmenistä Bataclan-teatterissa vakavasti loukkaantuneista. Hänestä tulee korvaamaton osa selviytyneiden yhteisöä, ja hän näkee vaivaa noustakseen merkittävään rooliin yhteisön sisällä. Hänen sitoutumisensa vaikuttaa järkkymättömältä, mutta epäjohdonmukaisuuksien alkaessa värittää hänen tarinaansa epäilykset heräävät tragedian todellisten uhrien joukossa. Ajatuksia herättävä neliosainen minisarja kyseenalaistaa totuuden olemuksen sekä yhden naisen jälkeensä jättämän valheiden verkon.
(4 x 50 min, uudet jaksot viikoittain)


WHAT WE DO IN THE SHADOWS
6. kausi alkaa 24.10.

Vampyyrikomedia tulee päätökseensä suosikkisarjan kuudennen kauden myötä. Uudella kaudella Guillermo (Harvey Guillén) arvioi elämäänsä uudelleen hyvin lyhyen vampyyriajanjakson jälkeen. Kuka hän oikein on, jos ei palvelusväkeä, joka tekee kaikkensa miellyttääkseen isäntäänsä voidakseen jonain päivänä tulla vampyyriksi? Samanaikaisesti vampyyreilla on myös paljon pohdittavaa. Entisen kämppäkaverin palatessa kuvioihin 50 vuoden torkkujen jälkeen he havaitsevat, kuinka vähän ovat saaneet aikaan puolessa vuosikymmenessä – yhtäkään tavoitetta ei ole saavutettu, yhtäkään unelmaa toteutettu eikä yhtäkään Uuden Maailman osaa valloitettu (paitsi ehkä heidän oma kotikatunsa ja osa Ashley Streetia). Guillénin lisäksi sarjaa tähdittävät Kayvan Novak, Matt Berry, Natasia Demetriou, Mark Proksch ja Kristen Schaal.
(12 x 30 min, kolme jaksoa ensi-iltapäivänä ja loput viikoittain)


SOMEBODY SOMEWHERE
3. kausi alkaa 28.10.

Peabody-palkittu, kriitikoiden ylistämä HBO-komediasarja Somebody Somewhere tulee päätökseensä kolmannen kauden myötä. Koomikko-laulaja Bridget Everettin tähdittämä, käsikirjoittama ja tuottama sarja seuraa Samia (Everett), joka vaikuttaa päällepäin kunnon kansasilaiselta, mutta jonka on syvällä sydämessään hankala sopia kotikaupunkinsa valmiiseen muottiin. Menetysten ja hyväksynnän kanssa kamppaileva Sam saa lohtua laulamisesta. Laulaminen johtaa hänet matkalle, jonka varrella hän löytää sekä itsensä että ulkopuolisten yhteisön. Porukka, jonka jäsenet eivät sovi joukkoon, mutta eivät silti luovuta, osoittaa että tukijoukkojen ja oman äänen löytäminen on mahdollista. Missä vain. Jossain. Kolmannella kaudella nähdään kasvua kaikkien odotusten vastaisesti.
(7 x 30 min, uudet jaksot viikoittain)


SATAKILOISET SISKOT (1000-LB SISTERS)
6. kausi alkaa 30.10.

Odotetulla uudella tuotantokaudella siskokset Amy ja Tammy lähtevät muutoksen tielle, jättäen taakseen viimeaikaiset haasteet aloittaa puhtaalta pöydältä. He muuttavat elämäntilanteitaan, saavuttavat painonhallinnan tavoitteita ja kokeilevat upeita uusia tyylejä. He odottavat innolla veljensä Chrisin kanssa tohtori Smithin hyväksyntää ihonpoistoleikkausten seuraaville vaiheille. Saatuaan kuulla juuristaan Slatonin perhe päättää myös lähteä ainutkertaiselle matkalle Englantiin. Matkalla he aikovat selvittää totuuden äitinsä kiehtovista, kuninkaallisiin sukujuuriin liittyvistä väitteistä.
(11 x 45 min, uudet jaksot viikoittain – myös TLC keskiviikkoisin klo 21)

 

 

LISÄÄ LOKAKUUN UUTUUSSARJOJA:

1.10.
Poliisikoirat Norja (Politihundene), kaikki jaksot katsottavissa ensi-iltapäivänä
Kummitusjahti (Spökjakt), 6. kausi, uudet jaksot viikoittain
Eristyksissä: Plathin suurperhe (Welcome to Plathville), kaikki jaksot katsottavissa ensi-iltapäivänä

3.10.
Seikkailuhetki: Fionna & Cake (Adventure Time: Fionna & Cake), kaksi jaksoa ensi-iltapäivänä ja loput viikoittain

7.10.
Last Chance Garage, uudet jaksot viikoittain
Mökkiunelmia (Stugdrömmar), 2. kausi, uudet jaksot viikoittain
The Mind Behind Power (La Mente Del Poder), uudet jaksot viikoittain

9.10.
Epäonnistunut laihdutusleikkaus (Botched Bariatrics), uudet jaksot viikoittain – myös TLC keskiviikkoisin klo 21
Found, 2. kausi, uudet jaksot viikoittain

11.10.
Somemurhat (Deadly Influence: The Social Media Murders), kaikki jaksot katsottavissa ensi-iltapäivänä

14.10.
The Face Doctors, uudet jaksot viikoittain – myös TLC maanantaisin klo 21

15.10.
People Magazine Killer Investigates: Surviving a Serial Killer, kaikki jaksot katsottavissa ensi-iltapäivänä

16.10.
Superman and Lois, 4. kausi, kaksi jaksoa ensi-iltapäivänä ja loput viikoittain 
Homicide Hunter: American Detective, kaikki jaksot katsottavissa ensi-iltapäivänä
I Am Not a Monster: The Lois Riess Murders, kaikki jaksot katsottavissa ensi-iltapäivänä

18.10.
The Sancho Case (El Caso Sancho), kaikki jaksot katsottavissa ensi-iltapäivänä

19.10.
Eli Roth Presents: The Legion of Exorcists, kaikki jaksot katsottavissa ensi-iltapäivänä

20.10.
Rakastunut mammanpoikaan (I Love a Mama’s Boy), 4. kausi, uudet jaksot viikoittain – myös TLC sunnuntaisin klo 21

24.10.
Breath of Fire, uudet jaksot viikoittain
Murder in the Heartland, 9. kausi, kaikki jaksot katsottavissa ensi-iltapäivänä

26.10.
Hometown Horror, kaikki jaksot katsottavissa ensi-iltapäivänä

27.10.
Fatal Flight: Shoreham, kaikki jaksot katsottavissa ensi-iltapäivänä

30.10.
Skin Hunters, kaksi jaksoa viikoittain

31.10.
Murha Elm Streetillä (The Real Murders on Elm Street), uudet jaksot viikoittain

 

LOKAKUUN ELOKUVIA JA DOKUMENTTEJA:

2.10.
Urheiludokumentti Foul Play: Dutee

4.10.
Kirjastoelokuvia:
Hiljainen paikka (A Quiet Place)
Backstabbing for Beginners
Fear of Rain
How to Blow Up a Pipeline
Soft & Quiet
Kirottu (The Conjuring)
Kirottu 2 (The Conjuring 2)
Kirottu 3: Paholaisen vallassa (The Conjuring: The Devil Made Me Do It)
Nunna (The Nun), 2018

5.10.
Kirjastoelokuvia:
Batman: Mustan kostajan paluu (Batman: Mask of the Phantasm)
Lasse-Maijan etsivätoimisto – Ensimmäinen arvoitus (Lassemajas Detektivbyrå – Det Första Mysteriet)
Lasse-Maijan etsivätoimisto – Junan arvoitus (Lassemajas Detektivbyrå – Tågrånarens Hemlighet)

9.10.
HBO-dokumenttielokuva Money Electric: The Bitcoin Mystery 

11.10.
Kirjastoelokuvia:
Reality (2023)
Firewall
Motherless Brooklyn
The Great Gatsby

18.10.
Kirjastoelokuvia:
Alone
Blade
Blade II
Blade: Trinity
Tartunta (Contagion)
Zoo

19.10.
Kirjastoelokuva Kultainen kompassi (The Golden Compass)

25.10.
Kirjastoelokuvia:
Annabelle
Annabelle Comes Home 
Se (It)
Se – Toinen luku (It: Chapter 2)
Scream
Maailman lahjakkain tyttö (The Girl with All the Gifts)

27.10.
Komediaspesiaali Seth Meyers: Dad Man Walking

31.10.
Kirjastoelokuvia:
Doctor Sleep
Riivattu (Insidious)
Itkevän naisen kirous (The Curse of La Llorona)
The Education of Fredrick Fitzell
The Other Side
Hohto (The Shining)

 

URHEILUN KOHOKOHTIA LOKAKUUSSA:

KAUPUNKIMARATONIT
Chicagon kaupunkimaraton Maxilla 13.10.
Amsterdamin kaupunkimaraton Maxilla 20.10.

Lokakuussa maailman huiput kokoontuvat viikon välein Chicagoon ja Amsterdamiin kaupunkimaratonien merkeissä.

SNOOKER: NORTHERN IRELAND OPEN
Koko turnaus Maxilla 20.–27.10.

Snooker-syksy jatkuu lokakuussa Pohjois-Irlannissa. Home Nations -sarjan osakilpailun voitti viime vuonna Judd Trump.

PGA GOLF: ZOZO CHAMPIONSHIP
Koko turnaus Maxilla 24.–27.10.

PGA-kiertueella pelataan syksyllä useita turnauksia ympäri maailman. Lokakuussa Sami Välimäki matkustaa muiden mukana Japaniin pelaamaan 1,5 miljoonan dollarin voittoshekistä.



LEHDISTÖMATERIAALIT

Kuvia ja muuta materiaalia median käyttöön on ladattavissa lehdistösivuiltamme osoitteesta https://hbomaxnordicpress.com (käyttäjätunnus: press, salasana: press2024)

Yhteyshenkilöt

Pauliina Harno

PR Manager, Warner Bros. Discovery / HBO Max Finland & Iceland

Tuoreimmat uutiset

21/5/2026

DC Studios series Lanterns debuts 17 August on HBO Max in Iceland

HBO Max releases new teaser from the DC Studios series Lanterns, starring Kyle Chandler, Aaron Pierre and Kelly Macdonald. Laura Linney will also star in the series, debuting August 17 on HBO Max in Iceland.

21/5/2026

DC Studiosin uutuussarja Lanterns alkaa 17.8. HBO Maxilla

Draamasarja Lanterns on saanut uuden teaserin. 17.8. HBO Maxilla alkavaa DC Studiosin uutuussarjaa tähdittävät Kyle Chandler, Aaron Pierre, Kelly Macdonald sekä Laura Linney.

19/5/2026

Tenniksen Ranskan avoimet kattavasti TV5:llä ja HBO Maxilla

Warner Bros. Discovery välittää jakeluteissään kaikkien aikojen laajimman seurannan ikonisesta massakenttäturnauksesta.

19/5/2026

HBO Max lanseeraa podcastit Suomessa ja muualla Euroopassa – lisää materiaalia luvassa rakastettuihin maailmoihin liittyen

Suosikkisarjoihin liittyvät oheispodcastit saapuvat HBO Maxille Suomessa ja muualla Euroopassa. House of the Dragon -ja A Knight of the Seven Kingdoms -podcastit Game of Thronesin maailmasta sekä muita suosikkisarjoihin liittyviä podcasteja on tuloillaan. Ensimmäisenä käynnistyy Harry Potter: The Official Film Podcast, joka saapuu HBO Maxille tänään 19.5. alkaen, aloittaen samalla kokonaisvaltaisen fanikokemuksen uuden aikakauden.

12/5/2026

Warner Bros. Discoveryn kaupallinen katselu ylsi uusiin lukemiin: kanavaportfolio ennätystasolla tammi–huhtikuussa

Menestyksen ajurina toimi TV5-kanava, jonka katselu nousi ennätystasolle maalis–huhtikuussa. Samalla myös HBO Maxin katselu kasvoi vahvasti.

04/5/2026

May 2026 highlights on HBO Max in Iceland

In May, HBO Max premieres Emerald Fennell’s new film “Wuthering Heights”, starring Margot Robbie and Jacob Elordi, which has stirred strong emotions among viewers. The longtime fan favorite, adultoriented animated series Rick and Morty, will also continue with new episodes in May.

27/4/2026 - Viimeksi päivitetty 29 huhtikuuta 2026

HBO-sarja House of the Dragonin kolmannen tuotantokauden virallinen teaser on julkaistu

HBO-draamasarja House of the Dragonin kesäkuussa alkavan kolmannen tuotantokauden virallinen teaser on nyt julkaistu. House of the Dragon jatkuu uusin jaksoin HBO Maxilla 22.6. maanantaina.

27/4/2026 - Viimeksi päivitetty 29 huhtikuuta 2026

Toukokuun 2026 kohokohdat HBO Maxilla

Toukokuussa HBO Maxille saapuu Margot Robbien ja Jacob Elordin tähdittämä uutuuselokuva ”Humiseva harju”, joka on herättänyt katsojien keskuudessa suuria tunteita. Myös katsojien ikisuosikki, aikuisille suunnattu animaatiosarja Rick and Morty jatkuu uusin jaksoin toukokuussa. Pohjoismaista menoa tarjoaa puolestaan norjalaisen Kytät-sarjan uusi kausi.

24/4/2026

Warner Bros. Discoveryn tv-kanavien toukokuu: rakkautta ja rikoksia

Ohessa lisätietoa WBD:n vapaasti katsottavien tv-kanavien TV5:n, Kutosen, Friin ja TLC:n toukokuun ohjelmistosta.

22/4/2026

Warner Bros. Discoveryn Giro d’Italian lähetysoikeuksille jatkoa

Uusi sopimus Giro d’Italian eli Italian ympäriajon lähetysoikeuksista vahvistaa WBD:n asemaa huippupyöräilyn kotina.

21/4/2026

Bysprinten suorana lähetyksenä TV5:llä ja HBO Maxilla

Maastohiihtokevään vauhdikas kaupunkisprintti, perinteisen hiihtotavan Bysprinten kisataan 25. huhtikuuta.

16/4/2026

HBO-sarja The White Lotuksen uuden kauden kuvaukset ovat alkaneet Ranskassa

Emmy-palkitun HBO-sarja The White Lotuksen neljännen tuotantokauden kuvaukset ovat nyt käynnistyneet. Luksushotellin vieraita ja henkilökuntaa seuraavan sarjan uusi kausi sijoittuu Ranskaan. Uudella kaudella nähdään myös suomalaistaustainen ranskalaisnäyttelijä Nadia Tereszkiewicz.

14/4/2026

Kiekkokevät alkaa huhtikuussa ryminällä TV5:llä ja HBO Maxilla

Huhti–toukokuu tarjoilee runsaasti Leijonakiekkoa, kun luvassa ovat jääkiekon U18 MM-kisat, Tshekin ja Ruotsin EHT-turnaukset sekä Leijonien kevään maaottelut Suomessa.

13/4/2026 - Viimeksi päivitetty 15 huhtikuuta 2026

Snookerin MM-kisat nähdään kokonaisuudessaan HBO Maxilla, ratkaisuhetket myös Kutosella

Legendat ja uusi sukupolvi kohtaavat huhti–toukokuussa snookerin suurimmassa, kauden huipentavassa turnauksessa.

07/4/2026

HBO releases official trailer for Original limited series Half Man, debuting April 24 in Iceland

Half Man is an HBO and BBC co-production from Emmy®-winner Richard Gadd. The official trailer of the six-part limited series has now been released.