Skip to main content

Sex Tape Suomi discovery+-palveluun – uuden kauden haku on käynnistynyt

12 toukokuuta 2021

Rohkea ja lämminhenkinen Sex Tape Suomi saa jatkoa discovery+:ssa. Sarjaan haetaan pareja, jotka ovat valmiita saamaan uutta näkökulmaa suhteeseensa ja seksuaalisuuteensa.

Kansainväliseen menestysformaattiin perustuva Sex Tape Suomi on rohkea, herkkä ja intiimi tv-sarja parisuhteista ja seksuaalisuudesta. Ohjelma tarjoaa suoraa puhetta seksistä lämminhenkisellä ja osallistujia kunnioittavalla otteella. Ensimmäinen kotimainen versio herätti runsaasti keskustelua viime keväänä, ja nyt sarja saa jatkoa discovery+-palvelussa.

Parit pääsevät syventymään ainutlaatuisella tavalla omaan hyvinvointiinsa, saavat vertaistukea toisilta osallistujilta sekä heidän omat tarpeensa huomioivaa tukea ja opastusta ohjelman keulahahmolta, erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlströmiltä. Katsojalle ohjelma tarjoaa osaltaan samaistumiskohteita, inspiraatiota sekä vertaistukea.

Uudelle tuotantokaudelle haetaan mukaan taustoiltaan ja mieltymyksiltään erilaisia pareja. Osalla voi olla takanaan jo pitkä suhde, toiset voivat olla tuoreita rakastavaisia. Mukaan toivotaan ennen kaikkea monimuotoisia pareja, myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. Yhteistä kaikille osallistujille on uteliaisuus sekä halu oppia seksistä jotain uutta ja saada iloa ja piristystä seksielämään.

- Uskon, että suhde voi elää ja kasvaa, kunhan suhteessa olevat ihmiset oppivat puhumaan tarpeistaan ja kuuntelemaan toisiaan. Sen lisäksi tarvitaan aina ripaus uteliaisuutta seksuaalisuutta ja elämää kohtaan. Sex Tape Suomi on kaikkea tätä - se mahdollisuus teille, Marja Kihlström sanoo.

Ohjelman Discoverylle tuottaa ITV Studios Finland. Hakulomake löytyy täältä: discoveryplus.fi/haemukaan

Sex Tape Suomi
discovery+ kevät 2022

Yhteyshenkilöt

Jenni Kokkonen

Communications & PR Manager, Warner Bros. Discovery

Tuoreimmat uutiset

23/2/2026

Maastohiihdon suurtapahtuma Vasaloppet hiihdetään tulevana sunnuntaina – TV5 ja HBO Max esittävät suorana

Warner Bros. Discovery välittää suorana kaikki kauden 2025–2026 Ski Classics -osakilpailut, joista seuraavana on vuorossa kiertueen tunnetuin ja arvostetuin tapahtuma Vasaloppet.

23/2/2026

Warner Bros. Discoveryn tv-kanavien maaliskuu: kevään kotimainen ohjelmisto starttaa!

Ohessa lisätietoa WBD:n vapaasti katsottavien tv-kanavien TV5:n, Kutosen, Friin ja TLC:n maaliskuun ohjelmistosta.

09/2/2026

Jukka Jalonen avoimena: Leijonakuningas Italiassa -haastatteluohjelma huomisiltana TV5:llä ja HBO Maxilla

Kaikkien aikojen menestynein suomalainen jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen esiintyy ennennäkemättömän avoimena tuoreessa Oskari Saaren haastattelussa. Jalonen paljastaa tulevaisuuden aikeensa ja kertoo muun muassa yhteistyön sujumisesta NHL-tähtien kanssa aiemmissa olympialaisissa.

09/2/2026

Ikoninen Unelmahäät palaa TV5:lle 20. juhlavuoden merkeissä!

Kotimaisen häärealityn uusi tuotantokausi toimii merkkipaaluna sarjan 20. juhlavuodelle. Kaikki on viimein hyvin TV5:llä ja HBO Maxilla 9.3. alkaen.

05/2/2026

HBO Original comedy series Rooster, starring Steve Carell, premieres March 9

Rooster is a comedy series centered around a complex father-daughter relationship. Steve Carell plays the main character in this HBO Original series, debuting on March 9 on HBO Max in Iceland.

05/2/2026

Steve Carellin tähdittämä HBO-komediasarja Rooster alkaa 9.3.

Rooster kertoo isän ja tyttären monimutkaisesta suhteesta. Uutuuskomedian pääroolissa nähdään Steve Carell.

03/2/2026

Hittivisailu Jeopardy! Suomen 3. kausi alkaa TV5:llä ja HBO Maxilla 3. maaliskuuta

Kevättalvi täyttyy vauhdikkaasta visailusta, kun uudet kilpailijat tavoittelevat Jeopardy-mestarin titteliä Kalle Lambergin johdolla.

31/1/2026 - Viimeksi päivitetty 3 helmikuuta 2026

February 2026 highlights on HBO Max in Iceland

The first Italian HBO Original drama series Portobello, presented at the Venice Film Festival, will be arriving to HBO Max in February. A new season of the favorite show Last Week Tonight With John Oliver will debut on the platform as well. February is also the perfect time to explore the many Oscar‑nominated films available on HBO Max.

30/1/2026 - Viimeksi päivitetty 3 helmikuuta 2026

Helmikuun 2026 kohokohdat HBO Maxilla

Helmikuussa HBO Maxilla heittäydytään olympiahuumaan, kun Milano-Cortinan 2026 talviolympialaiset käynnistyvät. 16 urheilulajia, 116 mitalitapahtumaa ja livesisältöä 1427 tunnin edestä – kaikki tämä on katsottavissa aina kisojen avajaisista päätösseremoniaan asti. Helmikuussa katsottavaksi saapuvat myös muun muassa Venetsian elokuvajuhlilla esitetty ensimmäinen italialainen HBO-draamasarja Portobello sekä ajankohtaisiin aiheisiin pureutuvan suosikkisarja Last Week Tonight With John Oliverin uusi kausi. Helmikuussa on myös hyvä hetki tutustua Oscar-ehdokkaana oleviin elokuviin, joita löytyy HBO Maxin valikoimasta useita.

28/1/2026

HBO Original limited series DTF St. Louis debuts March 2

HBO Original limited series starring Jason Bateman, David Harbour and Linda Cardellini tells the story of a love triangle that leads to death.

28/1/2026

HBO-minisarja DTF St. Louis alkaa 2.3.

Kuolemaan johtavasta kolmiodraamasta kertovaa HBO Original -sarjaa tähdittävät Jason Bateman, David Harbour ja Linda Cardellini.

28/1/2026

Latelan kolmikko uuteen seikkailuun: Latela – etelä kutsuu alkaa TV5:llä ja HBO Maxilla 4. maaliskuuta

Luvassa on huikeita maisemia, hulvattomia hetkiä ja erikoisia tapoja selviytyä, kun pitkäaikaiset ystävät Huttunen, Valkama ja Härski suuntaavat jälleen luonnon helmaan.

27/1/2026 - Viimeksi päivitetty 16 helmikuuta 2026

Warner Bros. Discoveryn tv-kanavien helmikuu: realitysuosikkien ja klassikoiden paluu

Ohessa lisätietoa WBD:n vapaasti katsottavien tv-kanavien TV5:n, Kutosen, Friin ja TLC:n helmikuun ohjelmistosta.

26/1/2026

HBO Maxin jääkiekon olympia-asiantuntijat Noora Räty, Tuukka Rask ja Antti Törmänen: Leijonilla edessä näytön paikka!

HBO Maxin olympiakiekkolähetyksissä asiantuntijoina toimiva kolmikko kertoo tunnelmistaan ja kommentoi Suomen mahdollisuuksia Milano-Cortinan talviolympialaisten alla.

22/1/2026

Heated Rivalry’s Hudson Williams and Connor Storrie announced as Olympic torchbearers

The stars of the Canadian series Heated Rivalry, which has become a huge global phenomenon, will be official torchbearers for the Olympic Winter Games Milano Cortina 2026. The series, following the relationship between two rival hockey players, debuts on HBO Max in Iceland this Friday.