Skip to main content

Syksyllä ennätysmäärä snookeria Kutosella!

28 syyskuuta 2023 - Viimeksi päivitetty 8 helmikuuta 2024

Snooker_netti.jpg

Kutosen katsojaveturiksi noussutta lajia nähdään tänä syksynä vapaassa jakelussa olevalla kanavalla enemmän kuin koskaan aiemmin. 

Warner Bros. Discoveryn vapaasti katsottavalla Kutonen-kanavalla nähdään syksyn mittaan peräti neljän snooker-turnauksen ratkaisut. Lisäksi loppuvuoden suurimmasta turnauksesta, UK Championshipista, nähdään myös avausviikonloppuna lähetyksiä.

Snookerin MM-kisojen loppuottelu veti vapunpäivänä 2023 Kutoselle kaikkien aikojen ennätysyleisön. Belgialaisen Luca Brecelin voittoon päättyneen finaalin ratkaisusessiota katsoi keskimäärin 163 000 silmäparia, lähetyksen tavoittaessa yli 480 000 ihmistä.

Warner Bros. Discoveryn snooker-selostaja Aki Kauppinen on innoissaan lajin jatkuvasti nousevasta suosiosta Suomessa.

”Asian huomaa selvästi kun liikkuu esimerkiksi urheiluhalleilla. Ääneni tunnistetaan, ja yhä useampi ihminen haluaa tulla juttelemaan snookerista ja kehumaan lähetyksiämme. On selvää, että nimenomaan Kutosen lähetyksillä on ollut keskeinen rooli suosion kasvussa viime vuosina”, Aki Kauppinen sanoo.

Syksyn snookerit Kutosella käynnistyivät jo elokuussa European Mastersilla, ja kausi jatkuu tulevana viikonloppuna, kun British Open ratkeaa. Kutosella nähdään tyypillisesti turnauksista yksi puolivälierä, yksi välierä ja loppuottelun jälkimmäinen sessio. UK Championshipistä nähdään marraskuun lopussa myös avauskierroksen otteluita.

Syksyn snooker-lähetykset Kutosella:

British Open
29.9. klo 21, 30.9. klo 21 ja 1.10. klo 21

English Open
6.10. klo 21, 7.10. klo 21 ja 8.10. klo 21

Northern Ireland Open
27.10. klo 21, 28.10. klo 21 ja 29.10. klo 21

UK Championship
25.11. klo 21, 26.11. klo 21, 1.12. klo 21, 2.12. klo 21 ja 3.12. klo 21

Discovery+-palvelun snooker-tarjonta syksyllä:

British Open 25.9.–1.10.
English Open 2.–8.10.
Wuhan Open 9.–15.10.
Northern Ireland Openin karsinnat 16.–20.10.
Northern Ireland Open 22.–29.10.

Scottish Openin karsinnat 30.10.–3.11.
International Championship 5.–12.11.
UK Championshipin karsinnat 18.–23.11.

UK Championship 25.11.–3.12.
Shoot Out 6.–9.12.
Scottish Open 11.–17.12.

Yhteyshenkilöt

Jenni Kokkonen

Communications & PR Manager, Warner Bros. Discovery

Tuoreimmat uutiset

30/6/2026

Summer 2026 highlights on HBO Max in Iceland

In July and August, HBO Max will premiere Stuart Fails to Save the Universe, a highly anticipated new series for fans of The Big Bang Theory, as well as the DC Universe drama series Lanterns, which is based on the characters from DC’s Green Lantern comics. For the viewers looking to cool off in the summer heat, the new film Lee Cronin’s The Mummy offers chilling thrills. Meanwhile, the painfully timely new series Tip Toe, written by award-winning screenwriter Russell T Davies, follows neighbours whose relationship grows increasingly tense, with devastating consequences.

30/6/2026

Kesän 2026 kohokohdat HBO Maxilla

Heinä-elokuussa HBO Maxilla nähdään Rillit huurussa -sarjan fanien innolla odottama uutuussarja Stuart Fails to Save the Universe sekä DC-universumiin sijoittuva draamasarja Lanterns, joka perustuu DC:n Vihreä Lyhty -sarjakuvan hahmoihin. Hyytäviä hetkiä kesähelteisiin tarjoaa uutuuselokuva Lee Cronin’s The Mummy. Palkitun käsikirjoittaja Russell T Daviesin tuskallisen ajankohtainen uutuus Tip Toe puolestaan seuraa naapuruksia, joiden välit kiristyvät tuhoisin seurauksin.

25/6/2026

Pyöräilyn Ranskan ympäriajo nähdään kokonaisuudessaan HBO Maxilla

Suoratoistopalvelu HBO Max sekä Eurosport 1 välittävät faneille legendaarisen, kolmiviikkoisen pyöräilykilpailun.

23/6/2026

Wimbledonin tennisturnaus kokonaisuudessaan HBO Maxilla, ratkaisuhetket myös TV5:llä

Maailman arvostetuin tennisturnaus tuo jälleen yhteen lajin kirkkaimmat tähdet ja tarjoaa kahden viikon ajan huipputason otteluita.

10/6/2026

Warner Bros. Discoveryn syyskausi 2026 kokoaa yhteen kotimaiset ja kansainväliset suosikkisarjat, menestyselokuvat ja urheilun tähtihetket

Visailusta perherealityyn, Harry Potterin maagiseen maailmaan, elokuvaensi-iltojen tähtiloistoon ja Leijonakiekkoon – WBD:n syksy on aitoa viihdettä tulvillaan!

04/6/2026

Harri Heliövaaran tähdittämä Ranskan avointen miesten nelinpelin finaali suorana TV5:llä lauantaina

TV5:n viikonlopun ohjelmistoon on tehty urheilun ystäville kiinnostavia lisäyksiä. Kanava lähettää suorana Harri Heliövaaran tähdittämän tenniksen Ranskan avointen nelinpelin finaalin. Lisäksi Leijonien kultajuhlatunnelmaan palataan tuoreessa koostelähetyksessä.

02/6/2026

Leijonien kansanjuhla kiinnosti kotikatsomoissa – TV5:n suora lähetys tavoitti 1,3 miljoonaa suomalaista

Leijonien upeaa jääkiekon MM-kultaa juhlistettiin eilen Helsingissä järjestetyssä kansanjuhlassa. Tapahtuman liveseuranta tavoitti TV5:llä 1,3 miljoonaa suomalaista ja nousi kanavan vuoden katsotuimmaksi ohjelmaksi.

01/6/2026

Leijonien MM-kultajuhla suorana lähetyksenä maanantaina TV5:llä ja HBO Maxilla

Warner Bros. Discovery kutsuu yleisön mukaan juhlimaan Leijonien MM‑kultaa maanantaina 1.6. klo 17.45 alkaen.

30/5/2026

June 2026 highlights on HBO Max in Iceland

In June, HBO Max premieres the anticipated third season of the HBO Original drama series House of the Dragon. Larry David joins forces with the Obamas in the Curb Your Enthusiasm star’s new show called Life, Larry and the Pursuit of Unhappiness. A new, award-winning Polish HBO Original Proud also premiers in June. Podcasts have now arrived on HBO Max as well, featuring exclusive behind-the-scenes insights and conversations with creators and stars.

30/5/2026

HBO releases official trailer for season three of Original drama series House of the Dragon

HBO has released the official trailer for the third season of the original drama series House of the Dragon, debuting Monday, June 22 on HBO Max in Iceland.

29/5/2026

HBO-sarja House of the Dragon jatkuu 22.6.

HBO-draamasarja House of the Dragonin kolmannen tuotantokauden virallinen traileri on nyt julkaistu. House of the Dragon jatkuu uusin jaksoin HBO Maxilla 22.6. maanantaina. 

29/5/2026 - Viimeksi päivitetty 9 kesäkuuta 2026

Kesäkuun 2026 kohokohdat HBO Maxilla

Kesäkuussa HBO Maxilla alkaa House of the Dragon -sarjan odotettu kolmas kausi. Obamat ja Jäitä hattuun -sarjasta tuttu Larry David yhdistävät voimansa uutuussarjassa Life, Larry and the Pursuit of Unhappiness. Kesäkuussa alkaa myös palkittu puolalainen HBO-sarja Proud. Uutuutena HBO Maxille ovat nyt saapuneet podcastit, jotka tarjoavat kurkistuksia kulissien taakse sekä keskusteluja tekijöiden ja tähtien kanssa.

25/5/2026

Warner Bros. Discoveryn tv-kanavilla viihteentäyteinen kesäkausi

Ohessa lisätietoa WBD:n vapaasti katsottavien tv-kanavien TV5:n, Kutosen, Friin ja TLC:n kesäkuun ja heinäkuun ohjelmistosta.

25/5/2026

Kyrö julkaisee Game of Thronesin maailmaan sijoittuvat viskit

Palkittu suomalainen tislaamo Kyrö Distillery Company julkistaa tänään virallisen yhteistyön Warner Bros. Discovery Global Consumer Productsin kanssa tuoden markkinoille Game of Thrones -teemaiset viskit, jotka ovat saaneet inspiraationsa Westerosin maailmasta. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun Game of Thrones nähtiin ensimmäisen kerran televisiossa, ja tuotejulkaisu kunnioittaa sarjaa, joka muutti television historiaa pysyvästi. Julkaisu ajoittuu myös HBO:n House of the Dragon -sarjan kolmannen tuotantokauden ensi-illan yhteyteen.

21/5/2026

DC Studios series Lanterns debuts 17 August on HBO Max in Iceland

HBO Max releases new teaser from the DC Studios series Lanterns, starring Kyle Chandler, Aaron Pierre and Kelly Macdonald. Laura Linney will also star in the series, debuting August 17 on HBO Max in Iceland.