Skip to main content

Suomen rankin seikkailureality Ultimate Escape jatkuu TV5:lla ja discovery+-palvelussa lokakuun alussa

5 syyskuuta 2023 - Viimeksi päivitetty 14 marraskuuta 2023

Ultimate_netti.jpg

Jukka Hildén sekä kahdeksan tähteä haastavat itsensä jälleen äärimmilleen tosielämän pakopelissä. Painetta on lisätty Ultimate Escapen toisella tuotantokaudella tuntuvasti, ja seikkailualue ulottuu nyt myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Luvassa on yllättäviä käänteitä niin Pohjois-Norjan jylhissä vuoristomaisemissa kuin latvialaisen sotilastukikohdan sokkeloissa.

Suomen rankin seikkailureality Ultimate Escape Suomi haastaa osallistujansa äärimmäiseen testiin, jossa koetellaan sekä henkisiä että fyysisiä rajoja. Vuosi sitten TV5:lla nähty sarja saa toivottua jatkoa 4.10. alkaen TV5-kanavalla ja discovery+-palvelussa. Toisella tuotantokaudella ovat Jukka Hildénin lisäksi mukana vierailevat tähdet Viivi Pumpanen, Roope Salminen, Jone Nikula, Pete Parkkonen, Mikko Penttilä, Martina Aitolehti, Anne Kukkohovi ja Lauri Huttunen.

Jokaisessa jaksossa yhden vierailevan tähden hermot ja päättelykyky joutuvat koetukselle, kun hänet suljetaan salaiseen paikkaan kuljetettuun konttiin. Laskuvarjojääkärin koulutuksen saaneen Jukka Hildénin on selvitettävä tiensä kontin luo tietämättä omaa sijaintiaan tai kontin olinpaikkaa.

Jukan aloituspiste on kymmenien kilometrien päässä kontista, jonne vieras on lukittuna. Kaksikolla on käytettävissään 24 puhelua, 24 vihjettä ja 24 tuntia aikaa onnistua tehtävässä. Mutkikkaiden vihjeiden avulla on löydettävä välttämättömiä varusteita ja kartan palasia Jukan käyttöön, selvitettävä kontin sijainti ja löydettävä oikea reitti kontin luokse. Ainoa tapa viestiä ovat 30 sekunnin mittaiset puhelut, joita voi soittaa vain kontista käsin. Jukan ja konttiin lukitun vierailevan tähden onkin pystyttävä työskentelemään yhdessä selvitäkseen brutaalista pakopelistä.

Hermoja raastavia hetkiä sekä Suomessa että ulkomailla

Ruuvia on kiristetty ja painetta lisätty Ultimate Escape Suomen toisella tuotantokaudella tuntuvasti. Merkittävä vaikutus on sillä, että seikkailualuetta on uudella kaudella laajennettu myös Suomen rajojen ulkopuolelle.

“Seikkailun laajentuminen ulkomaille erilaisiin maisemiin ja paikkoihin, jollaisia Suomesta ei löydy todella viritti tämän kauden tunnelman huippuunsa”, kuvailee ohjelman päätähti Jukka Hildén.

Uudella kaudella koetaan jännittäviä hetkiä niin Pohjois-Norjan vuoristossa, Jäämeren hyytävän viiman armoilla, Latvian kylmän sodan aikaisissa sotilastukikohdissa kuin Viron veden alle raunioituneissa louhoksissa – unohtamatta tietenkään Suomen karuja kansallismaisemia Lapissa ja itärajalla.

Toisella tuotantokaudella sarjan kansainvälisesti palkittu ja ulkomaille myyty formaatti on säilynyt samana, mutta sitä on viilattu ja vaikeutettu pienin lisämaustein. Uusi, määräaikaan mennessä ylitettävä kriittinen linja lisää painetta jo alkumetreillä, ja valvotun yön jälkeen saapuva yllättävä tarjous aiheuttaa vieraileville tähdille päänvaivaa. Merkittävä ero on myös Jukan ja vierailevan tähden välisissä puheluissa, joiden kesto on pudotettu puoleen entisestä: minuutti on vaihtunut 30 sekuntiin.

Tehtävä onnistuu, jos Jukka ehtii perille kontin luo ennen 24 tunnin määräajan umpeutumista. Tämä ei ole leikkiä, vaan todellinen selviytymisen pakopeli.

Ultimate Escape Suomen on tuottanut Warner Bros. Discoverylle Rabbit Films.

Ultimate Escape Suomi, 2. tuotantokausi
TV5 ja discovery+-palvelu
4.10. alkaen

Tuoreimmat uutiset

21/5/2026

DC Studios series Lanterns debuts 17 August on HBO Max in Iceland

HBO Max releases new teaser from the DC Studios series Lanterns, starring Kyle Chandler, Aaron Pierre and Kelly Macdonald. Laura Linney will also star in the series, debuting August 17 on HBO Max in Iceland.

21/5/2026

DC Studiosin uutuussarja Lanterns alkaa 17.8. HBO Maxilla

Draamasarja Lanterns on saanut uuden teaserin. 17.8. HBO Maxilla alkavaa DC Studiosin uutuussarjaa tähdittävät Kyle Chandler, Aaron Pierre, Kelly Macdonald sekä Laura Linney.

19/5/2026

Tenniksen Ranskan avoimet kattavasti TV5:llä ja HBO Maxilla

Warner Bros. Discovery välittää jakeluteissään kaikkien aikojen laajimman seurannan ikonisesta massakenttäturnauksesta.

19/5/2026

HBO Max lanseeraa podcastit Suomessa ja muualla Euroopassa – lisää materiaalia luvassa rakastettuihin maailmoihin liittyen

Suosikkisarjoihin liittyvät oheispodcastit saapuvat HBO Maxille Suomessa ja muualla Euroopassa. House of the Dragon -ja A Knight of the Seven Kingdoms -podcastit Game of Thronesin maailmasta sekä muita suosikkisarjoihin liittyviä podcasteja on tuloillaan. Ensimmäisenä käynnistyy Harry Potter: The Official Film Podcast, joka saapuu HBO Maxille tänään 19.5. alkaen, aloittaen samalla kokonaisvaltaisen fanikokemuksen uuden aikakauden.

12/5/2026

Warner Bros. Discoveryn kaupallinen katselu ylsi uusiin lukemiin: kanavaportfolio ennätystasolla tammi–huhtikuussa

Menestyksen ajurina toimi TV5-kanava, jonka katselu nousi ennätystasolle maalis–huhtikuussa. Samalla myös HBO Maxin katselu kasvoi vahvasti.

04/5/2026

May 2026 highlights on HBO Max in Iceland

In May, HBO Max premieres Emerald Fennell’s new film “Wuthering Heights”, starring Margot Robbie and Jacob Elordi, which has stirred strong emotions among viewers. The longtime fan favorite, adultoriented animated series Rick and Morty, will also continue with new episodes in May.

27/4/2026 - Viimeksi päivitetty 29 huhtikuuta 2026

HBO-sarja House of the Dragonin kolmannen tuotantokauden virallinen teaser on julkaistu

HBO-draamasarja House of the Dragonin kesäkuussa alkavan kolmannen tuotantokauden virallinen teaser on nyt julkaistu. House of the Dragon jatkuu uusin jaksoin HBO Maxilla 22.6. maanantaina.

27/4/2026 - Viimeksi päivitetty 29 huhtikuuta 2026

Toukokuun 2026 kohokohdat HBO Maxilla

Toukokuussa HBO Maxille saapuu Margot Robbien ja Jacob Elordin tähdittämä uutuuselokuva ”Humiseva harju”, joka on herättänyt katsojien keskuudessa suuria tunteita. Myös katsojien ikisuosikki, aikuisille suunnattu animaatiosarja Rick and Morty jatkuu uusin jaksoin toukokuussa. Pohjoismaista menoa tarjoaa puolestaan norjalaisen Kytät-sarjan uusi kausi.

24/4/2026

Warner Bros. Discoveryn tv-kanavien toukokuu: rakkautta ja rikoksia

Ohessa lisätietoa WBD:n vapaasti katsottavien tv-kanavien TV5:n, Kutosen, Friin ja TLC:n toukokuun ohjelmistosta.

22/4/2026

Warner Bros. Discoveryn Giro d’Italian lähetysoikeuksille jatkoa

Uusi sopimus Giro d’Italian eli Italian ympäriajon lähetysoikeuksista vahvistaa WBD:n asemaa huippupyöräilyn kotina.

21/4/2026

Bysprinten suorana lähetyksenä TV5:llä ja HBO Maxilla

Maastohiihtokevään vauhdikas kaupunkisprintti, perinteisen hiihtotavan Bysprinten kisataan 25. huhtikuuta.

16/4/2026

HBO-sarja The White Lotuksen uuden kauden kuvaukset ovat alkaneet Ranskassa

Emmy-palkitun HBO-sarja The White Lotuksen neljännen tuotantokauden kuvaukset ovat nyt käynnistyneet. Luksushotellin vieraita ja henkilökuntaa seuraavan sarjan uusi kausi sijoittuu Ranskaan. Uudella kaudella nähdään myös suomalaistaustainen ranskalaisnäyttelijä Nadia Tereszkiewicz.

14/4/2026

Kiekkokevät alkaa huhtikuussa ryminällä TV5:llä ja HBO Maxilla

Huhti–toukokuu tarjoilee runsaasti Leijonakiekkoa, kun luvassa ovat jääkiekon U18 MM-kisat, Tshekin ja Ruotsin EHT-turnaukset sekä Leijonien kevään maaottelut Suomessa.

13/4/2026 - Viimeksi päivitetty 15 huhtikuuta 2026

Snookerin MM-kisat nähdään kokonaisuudessaan HBO Maxilla, ratkaisuhetket myös Kutosella

Legendat ja uusi sukupolvi kohtaavat huhti–toukokuussa snookerin suurimmassa, kauden huipentavassa turnauksessa.

07/4/2026

HBO releases official trailer for Original limited series Half Man, debuting April 24 in Iceland

Half Man is an HBO and BBC co-production from Emmy®-winner Richard Gadd. The official trailer of the six-part limited series has now been released.