Skip to main content

Syyskuun 2024 kohokohdat Maxilla

29 elokuuta 2024

poster

Syyskuu tuo tullessaan huippulaadukkaita HBO-uutuuksia aina tunnistamattomaksi maskeeratun Colin Farrellin tähdittämästä The Penguin -draamasarjasta Elena Ferranten menestysromaaneihin perustuvan My Brilliant Friend -sarjan päätöskauteen. Sopranos-faneja hemmotellaan palkitun elokuvantekijä Alex Gibneyn kaksiosaisella HBO-dokumenttisarjalla Wise Guy: David Chase and The Sopranos, joka käsittelee kulttuuri-ilmiöksi nousseen The Sopranos -sarjan luoneen David Chasen elämää ja uraa. Syyskuun alussa jatkuva kotimainen kulttisarja Unelmahäät puolestaan tarjoaa piristystä pimeneviin syysiltoihin.

Julkaisuaikatauluihin saattaa vielä tulla viime hetken muutoksia.


UNELMAHÄÄT
7. kausi, osa 2 alkaa 2.9.

Kulttimainetta nauttivan Unelmahäät-sarjan faneja hemmotellaan tänä vuonna tuplasti, kun keväällä alkaneen 7. kauden esittämättömät jaksot nähdään jo tulevan syksyn aikana. Pimenevät illat muuttuvat rakkaudentäyteisiksi, kun kuusi uutta paria sanoo toisilleen tahdon eri puolilla Suomea. Unelmahäät tarjoaa tuttuun tapaan aitoja, elämänmakuisia rakkaustarinoita ja suuria tunteita, kun parit kulkevat yhtä matkaa kohti avioliiton satamaa.
(6 x 60 min, uudet jaksot viikoittain)  


BORN EVIL: THE SERIAL KILLER AND THE SAVIOR
Alkaa 3.9.

Investigation Discoveryn odotetun dokumenttisarjan takana on vastaava tuottaja Michael Bay. Born Evil: The Serial Killer and the Savior tarkastelee vähemmän tunnetun sarjamurhaaja Hadden Clarkin tapausta. Viiden jakson mittaan dokumentti tutkii Clarkin elämää ja rikoksia aina räjähdysherkästä perheestä ja Haddenin turmeltuneisuudesta tämän sellitoverilleen tekemiin järkyttäviin paljastuksiin. Vankilassa tehdyt paljastukset saivat etsivät palaamaan selvittämättä jääneiden rikostapausten äärelle. Dokumentti ankkuroituu Michael Bayn ja Clarkin käymien yksityisten keskustelujen ympärille. Lopputuloksena on kylmäävä henkilökuva yhdestä viime vuosikymmenten karmivimmista sarjamurhaajista.
(5 x 60 min, jaksot 1–3 ensi-iltapäivänä ja loput kahtena seuraavana päivänä)


WISE GUY: DAVID CHASE AND THE SOPRANOS
Ensi-illassa 8.9.

25 vuotta sarjan alkamisen jälkeen HBO:n The Sopranos on edelleen tunnettu kulttuuri-ilmiö ja malliesimerkki laadukkaasta televisiosarjasta. Kaksiosaisessa dokumentissa Wise Guy: David Chase and The Sopranos maineikas elokuvantekijä Alex Gibney sukeltaa syvälle David Chasen, Sopranos-sarjan kuuluisan luojan ja käsikirjoittajan mieleen. Dokumentti valottaa Chasen elämää ja uraa tarjoten samalla ainutlaatuisen näkymän hänen työhönsä ikonisen sarjan parissa. HBO-dokumentti on Oscar-palkitun Alex Gibneyn (HBO:n Going Clear: Scientology and the Prison of Belief, The Inventor: Out for Blood in Silicon Valley) ohjaama.
(2 x 65 min, molemmat jaksot katsottavissa ensi-iltapäivänä)


MY BRILLIANT FRIEND
4. kausi alkaa 10.9.

Elena Ferranten menestysromaaneihin pohjautuva HBO-sarja My Brilliant Friend seuraa Elena Grecoa ja hänen elämänsä merkityksellisintä ystävää, Raffaella “Lila” Cerulloa, joka on tavallaan samanaikaisesti hänen pahin vihollisensa. Kaksikon tarina alkaa lapsuudesta 1950-luvun Napolissa ja jatkuu yli 60 vuoden ajan. Tarinan neljäs osa, “Story of the Lost Child” eli “Kadonneen lapsen tarina” sukeltaa Elenan ja Lilan aikuisuuteen. Molemmat ovat sotkeutuneet 1980-luvun Italian myllerrykseen vuosikymmenten mittaisen poliittisen väkivallan ja levottomuuden lähestyessä loppuaan. Äitiyden ja urapaineiden, petosten, uhkausten, katoamisten ja luonnonkatastrofien keskellä Elena ja Lila löytävät jälleen itsensä tutusta korttelista.
(10 x 60 min, uudet jaksot viikoittain)


LATELA 2024
4. kausi alkaa 18.9.

Taistelu Latelan rallimestaruudesta jatkuu, kun Huttunen vaatii revanssin epäonnisesta kisasta. Voittoon tarvitaan ylivoimainen auto ja kovaa harjoittelua, mutta valmistautumisessa tiimien taktiikat poikkeavat vahvasti toisistaan. Myös drifting-into on nousussa, ja inspiraatiota uuteen rakennusprojektiin haetaan lajin kotimaasta Japanista asti. Pian Latelasta kuuluu taas kilkettä, kolinaa ja kiroilua, kun tiimi valmistautuu kisaamaan tässä näyttävässä ja vauhdikkaassa autourheilulajissa.
(16 x 30 min, uudet jaksot viikoittain kaksi kerrallaan)


THE PENGUIN
Alkaa 20.9.

HBO-minisarjassa Colin Farrell nähdään Oz Cobbin eli Pingviinin roolissa. Kahdeksasta jaksosta koostuva Warner Bros. Televisionin ja DC Studiosin uutuussarja jatkaa Matt Reevesin The Batman -menestyselokuvassa aloittamaa tarinaa. Showrunner Lauren LeFrancin kehittämä sarja keskittyy Farrellin elokuvassa esittämään hahmoon. The Penguinin vastaavina tuottajina toimivat Matt Reeves, Dylan Clark, Colin Farrell, Lauren LeFranc, joka toimii myös sarjan käsikirjoittajana ja showrunnerina, Craig Zobel, joka ohjaa sarjan ensimmäiset kolme jaksoa, sekä Bill Carraro.
(8 x 60 min, 20.9. perjantain ensi-iltapäivän jälkeen uudet jaksot viikoittain maanantaisin 30.9. alkaen)


UZUMAKI
Alkaa 29.9.

Anime-sovitus yhdestä maailman tunnetuimmista kauhun mestariteoksista pohjautuu Junji Iton samannimiseen mangaan. ”Lähdetään täältä yhdessä”, ehdottaa Kurouzu-chossa kasvaneen lukiolaistyttö Kirie Goshiman entinen luokkatoveri Shuichi Saito. Kaikki kiertyy spiraaliksi: kummallinen pyörremyrsky, krematoriosta kohoava savu ja kaupungin asukkaat. Ihmisten silmissä pyörii, kieli kiertyy ja kehot vääntyvät luonnottomasti. Kirie päättää paeta Kuouzu-chosta pelastuakseen spiraalien kiroukselta, mutta voiko tätä sekasortoa päästä pakoon?
(4 x 30 min, uudet jaksot viikoittain)

 

 

LISÄÄ SYYSKUUN UUTUUSSARJOJA:

2.9.
Poliisikamera Ruotsi (Fångad på polisens kamera), neljä jaksoa viikoittain
Garbage Boy and Trash Can
Shorty’s Dream Shop, 2. kausi, uudet jaksot viikoittain

3.9.
Poliisikamera Tanska (Fanget på politiets kamera), 7. kausi, uudet jaksot viikoittain
Gold Rush: Kaivosten pelastajat (Gold Rush: Mine Rescue with Freddy & Juan), 4. kausi, uudet jaksot viikoittain
Ruotsin rajavartijat (Gränsebevakarna Sverige), 5. kausi, uudet jaksot viikoittain

5.9.
Pernilla Wahlgrenin maailma (Wahlgren’s Värld), 16. kausi, kaksi jaksoa ensi-iltapäivänä ja loput viikoittain

8.9.
90 päivää morsiamena: Maailmalla (90 Day Fiance: The Other Way), 6. kausi, uudet jaksot viikoittain – myös TLC sunnuntaisin klo 22

12.9.
1+5 tytärtä (Outdaughtered), 10. kausi, uudet jaksot viikoittain – myös TLC torstaisin klo 21

14.9.
90 päivää morsiamena: Maailmalla: Jälkipyykki (90 Day Fiancé Pillow Talk: The Other Way), 6. kausi, uudet jaksot viikoittain – myös TLC lauantaisin klo 19

17.9.
Psykopaatti vierelläni (Signs of a Psychopath), 8. kausi, kaikki jaksot katsottavissa ensi-iltapäivänä

20.9.
Uskonto vai rakkaus? (Forbidden Love), uudet jaksot viikoittain – myös TLC perjantaisin klo 21

25.9.
Upea lihava elämäni (My Big Fat Fabulous Life), 12. kausi, uudet jaksot viikoittain

28.9.
Hurjat takaa-ajot (High Speed Chase), 2. kausi, kaikki jaksot katsottavissa ensi-iltapäivänä

29.9.
Expedition X, 7. kausi, uudet jaksot viikoittain

 

SYYSKUUN ELOKUVIA JA DOKUMENTTEJA:

6.9.
Kirjastoelokuvia:
Beetlejuice
Blinded by the Light
Glass (2019)
Hidden Figures – Varjoon jääneet
Kongekabale
Krudttønden (The Day We Died)
Triangle of Sadness
Vesper

13.9.
Kirjastoelokuvia:
Blue Jean
Jojo Rabbit
Kingsman: Kultainen kehä (Kingsman: The Golden Circle)
Kingsman: Salainen palvelu (Kingsman: The Secret Service)
Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille (Miss Peregrine’s Home for Peculiar Children)
The King’s Man

14.9.
Kirjastoelokuva UFO Sweden

20.9.
Kirjastoelokuvia:
Margareeta: Pohjolan kuningatar (Margrete den Første)
Prey
The Greatest Showman
Kolme sekuntia (The Informer)
The Lost Daughter
The Secrets We Keep
Three Billboards Outside Ebbing, Missouri

27.9.
Kirjastoelokuvia:
Vaarallinen tehtävä (Mission: Impossible)
Vaarallinen tehtävä II (Mission: Impossible II)
Mission: Impossible – Fallout
The Good Traitor
The Mauritanian
Titanic

28.9.
Kirjastoelokuvia:
Kuolema Niilillä (Death on the Nile)
Viimeinen startti (Ett sista race)
Vuori välissämme (The Mountain Between Us)

 

URHEILUN KOHOKOHTIA SYYSKUUSSA:

TENNIS: US OPEN
Suorat lähetykset Maxilla 26.8.–8.9.

Kauden viimeinen tenniksen Grand Slam -turnaus pelataan New Yorkissa elo–syyskuussa. Max esittää kaikki turnauksen ottelut suorana.

SNOOKER
English Open Maxilla 16.–22.9.
British Open Maxilla 23.–29.9.

Snooker-kausi käynnistyy toden teolla syyskuussa. Peräkkäisillä viikoilla Englannissa pelattavat English Open ja British Open houkuttelevat veran äärelle useimmiten kaikki lajin parhaat pelaajat.

 

LEHDISTÖMATERIAALIT

Kuvia ja muuta materiaalia median käyttöön on ladattavissa lehdistösivuiltamme osoitteesta https://hbomaxnordicpress.com (käyttäjätunnus: press, salasana: press2024)

Yhteyshenkilöt

Pauliina Harno

PR Manager, Warner Bros. Discovery / HBO Max Finland & Iceland

Tuoreimmat uutiset

27/4/2026 - Viimeksi päivitetty 29 huhtikuuta 2026

HBO-sarja House of the Dragonin kolmannen tuotantokauden virallinen teaser on julkaistu

HBO-draamasarja House of the Dragonin kesäkuussa alkavan kolmannen tuotantokauden virallinen teaser on nyt julkaistu. House of the Dragon jatkuu uusin jaksoin HBO Maxilla 22.6. maanantaina.

27/4/2026 - Viimeksi päivitetty 29 huhtikuuta 2026

Toukokuun 2026 kohokohdat HBO Maxilla

Toukokuussa HBO Maxille saapuu Margot Robbien ja Jacob Elordin tähdittämä uutuuselokuva ”Humiseva harju”, joka on herättänyt katsojien keskuudessa suuria tunteita. Myös katsojien ikisuosikki, aikuisille suunnattu animaatiosarja Rick and Morty jatkuu uusin jaksoin toukokuussa. Pohjoismaista menoa tarjoaa puolestaan norjalaisen Kytät-sarjan uusi kausi.

24/4/2026

Warner Bros. Discoveryn tv-kanavien toukokuu: rakkautta ja rikoksia

Ohessa lisätietoa WBD:n vapaasti katsottavien tv-kanavien TV5:n, Kutosen, Friin ja TLC:n toukokuun ohjelmistosta.

22/4/2026

Warner Bros. Discoveryn Giro d’Italian lähetysoikeuksille jatkoa

Uusi sopimus Giro d’Italian eli Italian ympäriajon lähetysoikeuksista vahvistaa WBD:n asemaa huippupyöräilyn kotina.

21/4/2026

Bysprinten suorana lähetyksenä TV5:llä ja HBO Maxilla

Maastohiihtokevään vauhdikas kaupunkisprintti, perinteisen hiihtotavan Bysprinten kisataan 25. huhtikuuta.

16/4/2026

HBO-sarja The White Lotuksen uuden kauden kuvaukset ovat alkaneet Ranskassa

Emmy-palkitun HBO-sarja The White Lotuksen neljännen tuotantokauden kuvaukset ovat nyt käynnistyneet. Luksushotellin vieraita ja henkilökuntaa seuraavan sarjan uusi kausi sijoittuu Ranskaan. Uudella kaudella nähdään myös suomalaistaustainen ranskalaisnäyttelijä Nadia Tereszkiewicz.

14/4/2026

Kiekkokevät alkaa huhtikuussa ryminällä TV5:llä ja HBO Maxilla

Huhti–toukokuu tarjoilee runsaasti Leijonakiekkoa, kun luvassa ovat jääkiekon U18 MM-kisat, Tshekin ja Ruotsin EHT-turnaukset sekä Leijonien kevään maaottelut Suomessa.

13/4/2026 - Viimeksi päivitetty 15 huhtikuuta 2026

Snookerin MM-kisat nähdään kokonaisuudessaan HBO Maxilla, ratkaisuhetket myös Kutosella

Legendat ja uusi sukupolvi kohtaavat huhti–toukokuussa snookerin suurimmassa, kauden huipentavassa turnauksessa.

07/4/2026

HBO releases official trailer for Original limited series Half Man, debuting April 24 in Iceland

Half Man is an HBO and BBC co-production from Emmy®-winner Richard Gadd. The official trailer of the six-part limited series has now been released.

07/4/2026

HBO-minisarja Half Man alkaa 24.4.

Emmy-palkitun Richard Gaddin uutuussarja on HBO:n ja BBC:n yhteistuotanto. Kuudesta jaksosta koostuvan, veljeydestä ja väkivallasta kertovan minisarjan traileri on nyt julkaistu.

07/4/2026

Kevään kaupunkimaratonit nähdään suorina lähetyksinä TV5:llä ja HBO Maxilla

Kestävyysurheilijat ottavat toisistaan mittaa huhti–toukokuun aikana Pariisissa, Bostonissa, Lontoossa ja Tukholmassa.

31/3/2026

April 2026 highlights on HBO Max in Iceland

In April, the anticipated third season of the HBO Original drama series Euphoria begins streaming on HBO Max. Starring Emmy-winning Zendaya, the new season explores the virtue of faith and the problem of evil. Half Man, a new limited series by Emmy-winning Richard Gadd, also delves into dark themes as it examines brotherhood and violence. For viewers looking forward to lighter entertainment this coming month, HBO Max presents the fifth and final season of Hacks, the Emmy-winning Max Original comedy series.

30/3/2026

HBO releases second trailer for season three of the HBO Original drama series Euphoria, debuting April 13

A second trailer for season three of Euphoria, created by DGA Award winner Sam Levinson and starring Emmy-awarded Zendaya, has now been released. The anticipated third season of the HBO Original drama series debuts on Monday, 13 April on HBO Max in Iceland.

30/3/2026

HBO-draamasarja Euphorian kolmannen kauden uusi traileri on julkaistu

DGA-palkitun Sam Levinsonin luoma ja Emmy-palkitun Zendayan tähdittämä Euphoria-sarja on saanut toisen trailerin. Huippusuositun sarjan odotettu kolmas tuotantokausi alkaa HBO Maxilla 13.4. maanantaina.

27/3/2026 - Viimeksi päivitetty 15 huhtikuuta 2026

Huhtikuun 2026 kohokohdat HBO Maxilla

Huhtikuussa HBO Maxilla alkaa huippusuositun HBO-sarja Euphorian odotettu kolmas tuotantokausi. Emmy-palkitun Zendayan tähdittämä uusi kausi käsittelee pahuutta ja uskon voimaa. Syviin vesiin sukelletaan myös Emmy-palkitun Richard Gaddin uutuusminisarjassa Half Man, joka kertoo veljeydestä ja väkivallasta. Hilpeitä hetkiä puolestaan tarjoaa Hacks-komediasarjan viides tuotantokausi, jonka myötä palkittu sarja saa päätöksensä.