Skip to main content

Tässä ovat Dplayn ja TV5:n Ex on the Beach Suomi -hittirealityn räväkät pääsinkut!

13 helmikuuta 2020 - Viimeksi päivitetty 7 toukokuuta 2020

Karibialaiselle paratiisisaarelle saapuu sekä aiemmin julkisuudesta tuttuja että uusia persoonallisia nuoria sinkkuja, jotka ovat valmiita pitämään hauskaa ja löytämään potentiaalisen rakkauden.

Valkohiekkainen paratiisiranta, kuumana hohkaava aurinko, kuvankaunis luksusvilla ja kahdeksan näyttävää sinkkua – unelmaloman asetelma on täydellinen, kunnes rantahietikolle alkaa ilmestyä kunkin ex-kumppaneita kujeet mielessään!

Kansainvälisen hittirealityn kotimainen versio Ex on the Beach Suomi on iloinen, rempseä ja tapahtumatäyteinen viihdeohjelma, jota tähdittää kahdeksan pääsinkkua sekä kokoelma heidän ex-kumppaneitaan. Näyttävät ja sanavalmiit nuoret kokoontuvat viettämään yhteistä unelmalomaa pilke silmäkulmassa, valmiina uusiin kokemuksiin, tuttavuuksiin ja jopa rakkauteen. Näyttämönä toimii Karibialla Anquillan paratiisisaarella postikorttimaisemissa sijaitseva luksushuvila.

Kahden viikon ikimuistoinen loma on täynnä tunteita, intohimoa ja toinen toistaan mehukkaampia kuvioita. Reissu saa jo alussa dramaattisen käänteen, kun bileisiin ensimmäisenä kuokkimaan tullut ex tuo mukanaan tuoreita ja katkeria eromuistoja. Tunnemyrskyn tuoksinnassa toinen osapuoli on lopulta vähällä päätyä uima-altaaseen. 

Luvassa on myös herkullista kolmiodraamaa, jossa ex vetää lopulta pidemmän korren, asetelman päättyessä rakkaudentunnustuksiin. Entä mitä tapahtuu, kun entistä heilaa rannalla odottavasta kolmesta miehestä yksikään ei tunnista merestä nousevaa exää?

Sarjan Discoverylle tuottaa Endemol Shine Finland.

Ex on the Beach Suomi
Dplay+ kaksi jaksoa tiistaisin alkaen 3.3.
TV5 ti-ke klo 21.00 alkaen 10.3.

SARJAN TÄHDET

Tilda Rinne, Helsinki

Instagram: @tildahelmi

Herrasmiesmäistä käytöstä arvostava Tilda, 21, pitää pitkistä miehistä, joilla on treenattu kroppa. Ruskeista nappisilmistä hän on välittömästi sulaa vahaa. Kun Tilda ihastuu, hän laittaa melko nopeasti kaiken peliin, muttei myöskään jää suhteeseen hukkaamaan aikaansa, jos miehen käytös ei miellytä. Ärsytystä aiheuttavat ylimieliset ja itsekeskeiset draamailijat. Sitä oikeaa Tilda on etsinyt aiemmin Viettele vaatteilla -ohjelmassa.

Jasmin Mathlouti, Vantaa

Instagram: @jasminsatuk

Pankissa työskentelevä Jasmin, 25, on viihtynyt sinkkuna neljä vuotta. Vastakkaisessa sukupuolessa häneen vetoavat ennen kaikkea itsevarmuus ja miehekkyys. Uusavuttomuutta kammoksuva Jasmin vaihtaa itse renkaansa ja remontoi asuntoaan. Onnistuneeseen bileiltaan kuuluvat etkot parhaiden ystävien kanssa, hyviä juomia ja ”hitosti noloja tanssimuuveja baarissa”, joita Jasmin on esitellyt aiemmin muun muassa Temptation Islandin kolmoskaudella. 

Iita Anttonen, Espoo

Instagram: @iit.a

Meikkaaja-maskeeraajaksi kouluttautunut Iita, 20, on kova juhlimaan, ja räiskyvänä ja näkyvänä persoonana hän on usein bileiden kuningatar. Iita ärsyyntyy ylimielisistä ja suurisuisista ihmisistä eli samanlaisista, jollaisena hän itseään pitää. Nuori nainen ei pelkää näyttää tunteitaan ja hän puhuu paljon sekä suoraan, minkä vuoksi hän ajautuu usein konflikteihin. Tilanteet muuttuvat tavallisesti huutokilpailuksi, sillä Iita nauttii draamasta. 

Julia Aaltonen, Akaa

Instagram: @julialeksaandra

Julia on 18-vuotiaana paratiisihuvilan nuorin asukas. Ystävät kuvailevat Juliaa temperamenttiseksi yllytyshulluksi ja koheltavaksi blondiksi. Nuoruuttaan täysillä elävä nainen rakastaa bilettämistä, ja avoimen seikkailijaluonteensa ansiosta bilereissut saattavat päättyä aivan toiseen kaupunkiin kuin mistä ne alkoivat. Nämä vauhdikkaat käänteet ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia Julian lähipiirille.

Kasper Konttila, Helsinki

Instagram: @kafffu

Kuntosalia ja laskettelua harrastava Kasper, 22, haaveilee lakimiehen urasta. Hän on etsinyt sitä oikeaa myös Love Islandin toisella tuotantokaudella, mutta kyseiseltä saarelta ei tosirakkautta sillä kertaa löytynyt. Exät ovat väittäneet Kasperia hyväksi manipuloijaksi, mutta Kasper ei tätä allekirjoita, vaan kuvailee itseään rennoksi, mukavaksi ja hyväkäytöksiseksi nuoreksi mieheksi. 

Henrik Mykrä, Pori

Instagram: @huppu_hoo

Henrik, 30, on rakennusalan yrittäjä Porista. Hän harrastaa motocrossia. Vaikka Henrik on todella flirtti, on hän loppupeleissä pitkien parisuhteiden mies. Vasta muutaman kuukauden kestänyt sinkkuelämä on alkanut kyllästyttää, ja nyt haussa on elämän rakkaus. Henrik olisi jo valmis löytämään jopa vaimon, mutta toisaalta hän ei myöskään sano koskaan ei sekoilulle.    

Niko Koskinen, Vantaa

Instagram: @igkoskinen

Omaa kuntosaliaan pyörittävä Niko, 22, on eloisa ja spontaani heittäytyjä, joka saa energiansa erityisesti naisista. Hän harrastaa nyrkkeilyä ja salilla käyntiä, rakastaa tanssimista, ja arvostaa urheilullisuutta myös naisissa. Mustasukkaisuuteen taipuva nuorimies kiihtyy suuttuessaan nollasta sataan, mutta leppyy nopeasti. Vasta hetken sinkkumarkkinoilla ollut Niko ihastuu helposti, ja hän on 15-vuotiaasta saakka ajautunut parisuhteesta toiseen.

Nori Latifi, Helsinki

Instagram: @norilatifi

Hurmaavalla Norilla, 23, on erinomainen huumorintaju ja loistavat puhelahjat, ja hän työskenteleekin autokauppiaana. Viisi vuotta sinkkuna elellyt Nori harrastaa jalkapalloa ja kuntosalia. Naisten mukaan Norin vieressä on hyvä nukkua, sillä hän on kuin iso nalle. Lisäksi häntä pidetään erinomaisena keskustelukumppanina, ja tätä taitoa hän on päässyt harjoittamaan aiemmin muun muassa Temptation Islandissa viettelijäsinkkuna. 

Yhteyshenkilöt

Jenni Kokkonen

Communications & PR Manager, Warner Bros. Discovery


Tuoreimmat uutiset

09/5/2025

Max Original -sarja Peacemaker jatkuu 22.8.

James Gunnin luoma ja John Cenan tähdittämä Peacemaker-sarja jatkuu uusin jaksoin. Sarjan toinen tuotantokausi alkaa 22.8. perjantaina Maxilla.

29/4/2025 - Viimeksi päivitetty 7 toukokuuta 2025

Toukokuun 2025 kohokohdat Maxilla

Toukokuussa Maxilla käynnistyy Emmy-palkitun J.J. Abramsin vauhdikas uutuussarja Duster. Suosikkisarja And Just Like That... puolestaan kuljettaa katsojat kesäisen New Yorkin kaduille Carrien, Mirandan, Charlotten ja kumppaneiden seuraan. Viisikymppisten ystävysten suhdekiemuroista ei taaskaan tule puuttumaan säpinää! Toukokuussa jatkuvat myös huippusuosittu aikuisten animaatiosarja Rick and Morty sekä Emmy-palkittu HBO-dokumenttisarja 100 Foot Wave.

28/4/2025

Warner Bros. Discoveryn tv-kanavien toukokuu: runsaasti uusia realitysarjoja ja romanttisia kesäelokuvia

Ohessa lisätietoa WBD:n vapaasti katsottavien tv-kanavien TV5:n, Kutosen, Friin ja TLC:n toukokuun ohjelmistosta.

22/4/2025

Jesse Armstrongin Mountainhead-elokuva saa ensi-iltansa Maxilla 1.6.

Mountainhead-uutuuselokuva on HBO:n Succession-menestyssarjasta tutun, seitsenkertaisen Emmy-voittajan, Oscar-ehdokas Jesse Armstrongin käsikirjoittama, ohjaama ja tuottama. Elokuva saa ensi-iltansa Maxilla 1.6. sunnuntaina. HBO on juuri julkaissut elokuvan virallisen teaserin.  

22/4/2025

Emmy-palkitun J.J. Abramsin uutuussarja Duster alkaa Maxilla 16.5.

Max Original -draamasarja Duster on Emmy-palkitun J.J. Abramsin ja showrunner LaToya Morganin käsialaa. Uutuussarja alkaa Maxilla 16.5. perjantaina.

16/4/2025

HBO-draamasarja The Gilded Age jatkuu kesäkuussa

Downton Abbey -hittisarjasta tutun Julian Fellowesin luoma The Gilded Age -sarja saa jatkoa. HBO-draamasarjan kahdeksasta jaksosta koostuva kolmas tuotantokausi alkaa kesäkuussa Maxilla.

15/4/2025

Suosikkisarja And Just Like That... jatkuu 30.5. Maxilla

Carrien, Mirandan, Charlotten ja kumppaneiden seikkailuja seuraavan suosikkisarjan kolmas kausi alkaa Maxilla 30.5. perjantaina. Uuden kauden virallinen traileri on nyt julkaistu.

14/4/2025

HBO:n Harry Potter -sarjaan kiinnitetty uusia näyttelijöitä

HBO Original -sarjaa tulevat tähdittämään John Lithgow, Janet McTeer, Paapa Essiedu, Nick Frost, Luke Thallon ja Paul Whitehouse.

10/4/2025

MM-kisat huipentaa snookerkauden Maxilla ja Kutosella

Kaikki turnauksen ottelut voi seurata suoratoistopalvelu Maxin välityksellä. Ratkaisuhetket ovat saatavilla myös vapaasti katsottavalla Kutosella.

02/4/2025

Warner Bros. Discoveryn vuodelle 2025 upea startti – WBD jatkaa Suomen toiseksi suurimpana kaupallisena tv-talona

Menestyksen ajurina toimii monipuolinen, katsojia laajalti kiinnostava ohjelmisto: kotimaiset ja ulkomaiset suosikkisarjat, laatuelokuvat sekä urheilu.

01/4/2025

TV5:n ja Maxin kevät on täynnä huippukiekkoa!

Huhti–toukokuu on TV5:llä ja Maxilla Leijonakiekon kulta-aikaa: kevään huipentavat U18 MM-kisat sekä Tshekin EHT-turnaus.

28/3/2025 - Viimeksi päivitetty 1 huhtikuuta 2025

Huhtikuun 2025 kohokohdat Maxilla

Huhtikuussa Maxilla nähdään monta odotettua ensi-iltaa. Maailmanlaajuiseksi ilmiöksi nousseen HBO-draamasarja The Last of Usin uusi tuotantokausi sijoittuu aikaan viisi vuotta ensimmäisen kauden tapahtumien jälkeen. Emmy-, Golden Globe- ja Critics Choice -palkittu Max Original -komediasarja Hacks kutkuttelee katsojien nauruhermoja uusin jaksoin, ja huippusuosittu draamasarja The Handmaid’s Tale tulee päätökseensä huhtikuussa alkavan uuden kauden myötä. Huhtikuussa myös Maxin elokuvakirjasto täydentyy palkituilla elokuvilla – valikoimaan saapuvat muun muassa Elvis, Poor Things ja All of Us Strangers. 

26/3/2025

Warner. Bros. Discoveryn tv-kanavien huhtikuu: uutuussarjoja ja runsaasti Leijonakiekkoa

Ohessa lisätietoa WBD:n vapaasti katsottavien tv-kanavien TV5:n, Kutosen, Friin ja TLC:n huhtikuun ohjelmistosta.

12/3/2025 - Viimeksi päivitetty 1 huhtikuuta 2025

Emmy-palkittu komediasarja Hacks jatkuu 11.4. Maxilla

Max Original -komediasarja Hacks voitti vuonna 2024 parhaan komediasarjan Emmy-, Golden Globe- ja Critics Choice -palkinnot. Sarjan odotettu neljäs kausi alkaa Maxilla 11.4. perjantaina. Uuden kauden traileri on nyt julkaistu.

11/3/2025

Draamasarja The Handmaid’s Tale jatkuu – kuudes kausi alkaa Maxilla 8.4.

Emmy-palkittu draamasarja The Handmaid’s Tale tulee päätökseensä kuudennen kauden myötä. Elisabeth Mossin tähdittämä suosikkisarja jatkuu Maxilla 8.4. tiistaina.