Skip to main content

Jääkiekon nuorten MM-kisat tavoittaneet TV5:lla tähän asti 1,8 miljoonaa suomalaista

3 tammikuuta 2023 - Viimeksi päivitetty 9 tammikuuta 2023

Jääkiekkokansa on liimautunut tiiviisti tv-ruutujen ääreen vuodenvaihteen aikana, jännityksen huipentuessa eilen Suomen ja Ruotsin väliseen puolivälierätrilleriin.

Nuorten Leijonien MM-kisat ovat tarjoilleet jälleen kosolti jännitystä jääkiekon ystäville. Kisat ovat tavoittaneet tähän asti Warner Bros. Discoveryn lippulaivakanava TV5:lla 1,8 miljoonaa suomalaista. 

Tunnelma tiivistyi eilen illalla, kun Kanadan Monctonissa vastakkain asettuivat Suomi ja Ruotsi klo 18.00–20.35. Huippujännittävää kamppailua seurasi 1,02 miljoonaa suomalaista keskikatsojamäärän ollessa 546 000. Ottelu oli samalla eilisen katsotuin lähetys kaupallisesti kiinnostavassa 25–54-vuotiaiden ikäryhmässä, kahmaisten 52 prosentin katsojaosuuden.

-  Nuorten MM-jääkiekko on yhä useammalle urheilun ystävälle vuodenvaihteen ykköstapahtuma. Jo Suomen alkulohkopelit tavoittivat 700 000–900 000 katsojaa, kertoo Warner Bros. Discoveryn Suomen urheilujohtaja Antti Haajanen.

- Hyvä yhteistyömme Jääkiekkoliiton ja kisojen kansainvälisestä tv-tuotannosta vastaavan kanadalaisen TSN:n kanssa on myös edesauttanut pelien saamista ruutuun suomalaisille sopivaan katseluaikaan, Haajanen jatkaa.

Vaikka Suomen turnaus päättyikin kirvelevään puolivälierätappioon, on viihdyttävää nuorten MM-jääkiekkoa tarjolla TV5:lla ja discovery+ -suoratoistopalvelussa vielä neljän ottelun verran:

4.1. klo 21.30 Välierä 1 Tšekki-Ruotsi (Leijonastudiot klo 21.00 ja klo 00.15)

4.1. klo 01.30 Välierä 2 USA-Kanada (Leijonastudiot klo 1.15 ja klo 04.20) /4.-5.1. välinen yö

5.1. klo 17 USA-Kanada -välierän kooste

5.1. klo 21.30 Pronssiottelu (Leijonastudiot klo 21.00 ja klo 00.15)

5.1. klo 01.30 Loppuottelu (Leijonastudiot klo 01.15 ja 04.05) /5.-6.1. välinen yö

6.1. klo 10.00 Loppuottelu (kooste)    

6.1. klo 18.00 Leijonastudio, kohokohdat mitalipeleistä


Lisäksi jääkiekkokausi tuo TV5:lle ja discovery+-palveluun seuraavat tapahtumat:

8.-15.1. Tytöt U18 MM-kisat

9.-12.2. Ruotsin EHT

5.-16.4. Naisten MM-kisat

13.-29.4. Miesten EHC-ottelut

20.-30.4. Pojat U18 MM-kisat

4.-7.5. Tshekin EHT

Lähde: Finnpanel, TV-mittaritutkimus, 4+ suomalaiset, tavoittavuus vähintään 3 minuuttia yhtäjaksoista katselua.

Yhteyshenkilöt

Jenni Kokkonen

Communications & PR Manager, Warner Bros. Discovery


Tuoreimmat uutiset

29/4/2025

Toukokuun 2025 kohokohdat Maxilla

Toukokuussa Maxilla käynnistyy Emmy-palkitun J.J. Abramsin vauhdikas uutuussarja Duster. Suosikkisarja And Just Like That... puolestaan kuljettaa katsojat kesäisen New Yorkin kaduille Carrien, Mirandan, Charlotten ja kumppaneiden seuraan. Viisikymppisten ystävysten suhdekiemuroista ei taaskaan tule puuttumaan säpinää! Toukokuussa jatkuvat myös huippusuosittu aikuisten animaatiosarja Rick and Morty sekä Emmy-palkittu HBO-dokumenttisarja 100 Foot Wave.

28/4/2025

Warner Bros. Discoveryn tv-kanavien toukokuu: runsaasti uusia realitysarjoja ja romanttisia kesäelokuvia

Ohessa lisätietoa WBD:n vapaasti katsottavien tv-kanavien TV5:n, Kutosen, Friin ja TLC:n toukokuun ohjelmistosta.

22/4/2025

Jesse Armstrongin Mountainhead-elokuva saa ensi-iltansa Maxilla 1.6.

Mountainhead-uutuuselokuva on HBO:n Succession-menestyssarjasta tutun, seitsenkertaisen Emmy-voittajan, Oscar-ehdokas Jesse Armstrongin käsikirjoittama, ohjaama ja tuottama. Elokuva saa ensi-iltansa Maxilla 1.6. sunnuntaina. HBO on juuri julkaissut elokuvan virallisen teaserin.  

22/4/2025

Emmy-palkitun J.J. Abramsin uutuussarja Duster alkaa Maxilla 16.5.

Max Original -draamasarja Duster on Emmy-palkitun J.J. Abramsin ja showrunner LaToya Morganin käsialaa. Uutuussarja alkaa Maxilla 16.5. perjantaina.

16/4/2025

HBO-draamasarja The Gilded Age jatkuu kesäkuussa

Downton Abbey -hittisarjasta tutun Julian Fellowesin luoma The Gilded Age -sarja saa jatkoa. HBO-draamasarjan kahdeksasta jaksosta koostuva kolmas tuotantokausi alkaa kesäkuussa Maxilla.

15/4/2025

Suosikkisarja And Just Like That... jatkuu 30.5. Maxilla

Carrien, Mirandan, Charlotten ja kumppaneiden seikkailuja seuraavan suosikkisarjan kolmas kausi alkaa Maxilla 30.5. perjantaina. Uuden kauden virallinen traileri on nyt julkaistu.

14/4/2025

HBO:n Harry Potter -sarjaan kiinnitetty uusia näyttelijöitä

HBO Original -sarjaa tulevat tähdittämään John Lithgow, Janet McTeer, Paapa Essiedu, Nick Frost, Luke Thallon ja Paul Whitehouse.

10/4/2025

MM-kisat huipentaa snookerkauden Maxilla ja Kutosella

Kaikki turnauksen ottelut voi seurata suoratoistopalvelu Maxin välityksellä. Ratkaisuhetket ovat saatavilla myös vapaasti katsottavalla Kutosella.

02/4/2025

Warner Bros. Discoveryn vuodelle 2025 upea startti – WBD jatkaa Suomen toiseksi suurimpana kaupallisena tv-talona

Menestyksen ajurina toimii monipuolinen, katsojia laajalti kiinnostava ohjelmisto: kotimaiset ja ulkomaiset suosikkisarjat, laatuelokuvat sekä urheilu.

01/4/2025

TV5:n ja Maxin kevät on täynnä huippukiekkoa!

Huhti–toukokuu on TV5:llä ja Maxilla Leijonakiekon kulta-aikaa: kevään huipentavat U18 MM-kisat sekä Tshekin EHT-turnaus.

28/3/2025 - Viimeksi päivitetty 1 huhtikuuta 2025

Huhtikuun 2025 kohokohdat Maxilla

Huhtikuussa Maxilla nähdään monta odotettua ensi-iltaa. Maailmanlaajuiseksi ilmiöksi nousseen HBO-draamasarja The Last of Usin uusi tuotantokausi sijoittuu aikaan viisi vuotta ensimmäisen kauden tapahtumien jälkeen. Emmy-, Golden Globe- ja Critics Choice -palkittu Max Original -komediasarja Hacks kutkuttelee katsojien nauruhermoja uusin jaksoin, ja huippusuosittu draamasarja The Handmaid’s Tale tulee päätökseensä huhtikuussa alkavan uuden kauden myötä. Huhtikuussa myös Maxin elokuvakirjasto täydentyy palkituilla elokuvilla – valikoimaan saapuvat muun muassa Elvis, Poor Things ja All of Us Strangers. 

26/3/2025

Warner. Bros. Discoveryn tv-kanavien huhtikuu: uutuussarjoja ja runsaasti Leijonakiekkoa

Ohessa lisätietoa WBD:n vapaasti katsottavien tv-kanavien TV5:n, Kutosen, Friin ja TLC:n huhtikuun ohjelmistosta.

12/3/2025 - Viimeksi päivitetty 1 huhtikuuta 2025

Emmy-palkittu komediasarja Hacks jatkuu 11.4. Maxilla

Max Original -komediasarja Hacks voitti vuonna 2024 parhaan komediasarjan Emmy-, Golden Globe- ja Critics Choice -palkinnot. Sarjan odotettu neljäs kausi alkaa Maxilla 11.4. perjantaina. Uuden kauden traileri on nyt julkaistu.

11/3/2025

Draamasarja The Handmaid’s Tale jatkuu – kuudes kausi alkaa Maxilla 8.4.

Emmy-palkittu draamasarja The Handmaid’s Tale tulee päätökseensä kuudennen kauden myötä. Elisabeth Mossin tähdittämä suosikkisarja jatkuu Maxilla 8.4. tiistaina.

10/3/2025

Sami Välimäki mukana golfin Players Championship -turnauksessa – Max esittää kattavasti

Kolmipäiväinen, ”viidenneksi majoriksi” kutsuttu turnaus käydään Floridassa 13.–16. maaliskuuta.