Skip to main content

Uusi kotimainen seikkailureality vie julkisuuden henkilöt äärirajoille discovery+-palvelussa ja TV5:lla

4 lokakuuta 2022 - Viimeksi päivitetty 13 joulukuuta 2022

Äärimmäinen matka on uusi seikkailusarja, joka laittaa seitsemän tunnettua suomalaista etsimään omat henkiset ja fyysiset rajansa Islannin armottomissa olosuhteissa.

Seitsemän taustoiltaan täysin erilaista suomalaista saapuu Islantiin luontoäidin koeteltavaksi. Tavoitteena heillä on juosta viikon aikana 200 kilometriä. Matka voi kuitenkin päättyä kolmesta eri syystä: Osallistuja ei ehdi seuraavaan leiriin ennen auringonlaskua, terveydelliset syyt estävät jatkamisen, tai kilpailija itse päättää luovuttaa.

Haasteen ottavat vastaan Iikka Forss, Lauri ”Late” Huttunen, Aki Manninen, Paula Noronen, Kerttu Rissanen, Henriikka Rönkkönen ja Karoliina Tuominen.

Äärimmäinen matka on seikkailureality, jossa seurataan, kuinka osallistujat selviytyvät fyysisestä ja henkisestä väsymyksestään armottomissa olosuhteissa. Erilaisten rasitusvammojen lisäksi haastetta tarjoavat piinaava kylmyys, kosteus ja tuuli sekä vaativat reitit ja askeettiset majoitukset. Taistelussa äärirajoja vastaan auttavat Islannin henkeäsalpaavan kauniit maisemat sekä ryhmän vahva yhteishenki. Tässä kisassa ovat voittajia kaikki ne, jotka lopulta ylittävät itsensä.

Juoksijoiden reitti kulkee syvällä Islannin sisämaassa, jossa asutuksen sijaan löytyy vuoristoa, tulivuoria ja laavakenttiä. Päivittäiset puolimaratonin mittaiset reitit kulkevat läpi tulvivien vuoristojokien ja upottavan laavahiekan. Haasteena on myös kovan tuulen mukana lentävät pikkukivet.

Kenelläkään osallistujista ei ole aikaisempaa kokemusta tällaisista olosuhteista, eivätkä kaikki ole edes nukkuneet ennen teltassa. Kuinka seitsemän erilaisista lähtökohdista tulevaa ja toisilleen tuntematonta ihmistä selviää äärimmäisissä olosuhteissa haastaessaan itsensä päivästä toiseen viikon ajan?

Kilpailijoiden tukena matkalla toimivat vuorikiipeilijä Lotta Hintsa ja ääriolosuhteisiin erikoistunut lääkäri Heikki Karinen. Turvallisuudesta ja reittisuunnittelusta vastaa kokenut islantilainen seikkailija Siggi Bjarni Sveinsson.

Sarjan Warner Bros. Discoverylle on tuottanut Yellow Film & TV

Äärimmäinen matka
discovery+ ja TV5 alkaen 26.10. klo 21


KILPAILIJAT  

Iikka Forss, 45
Näyttelijä

Iikka Forss on näytellyt teatterissa, tv-sarjoissa ja elokuvissa. Pitkä ura on pitänyt hänet fyysisesti kunnossa, mutta hänelle itselleenkin on mysteeri, miten sillä kunnolla pärjää Islannissa. Iikka uskoo pitkän matkan juoksuissa olevan eniten kyse itseensä matkustamisesta ja itsensä voittamisesta kuin kamppailusta muita vastaan.

”Pitäisi herättää tunnetta ihmisessä, jos sanotaan, että ensi viikolla vedät joka päivä maratonin tai puolikkaan. Maastossa.”  

Lauri Huttunen, 38
Yrittäjä

Lauri Huttunen on tuttu tv-katsojille autonrassausta fiilistelevästä Latela-sarjasta. Lauri kuvailee suhteensa juoksemiseen olevan samantyyppinen kuin kalan suhde polkupyörään. Hän on yrittänyt lenkkeillä, mutta hidas maiseman vaihtuminen tylsistyttää. Äärimmäinen matka tarjoaa pakollisen pysähtymisen, jossa tavoitteena on yrittää tutustua itseensä. Laurin mukaan hänellä on ollut omien ajatustensa kanssa vaikeaa, mutta iän myötä hän on oppinut nauttimaan yksinolosta.

”Mää oon itte asunut maalla ja muut kaupungissa, on siinä pienoinen ero asioissa.”  

Aki Manninen, 46
Auktorisoitu personal trainer, yrittäjä

Hyvinvointivalmentajana ja somevaikuttajana tunnetulle Aki Manniselle Islannin reissu tulee hyvään aikaan, sillä hänellä on ollut kiireinen vuosi. Aki on kokenut erämies, joka tykkää kalastaa ja retkeillä luonnossa. Islannissa Aki haluaa hiljentyä itsensä kanssa ja jättää somemaailman taakse. Hän uskoo, että matkalla tulee perhettä kova ikävä.

”Arjessa ei aina huomaa yksityiskohtia, joten on välillä hyvä katsoa kauas nähdäkseen lähelle."  

Paula Noronen, 48
Kirjailija

Paula Noronen on kirjoittanut ja käsikirjoittanut lukuisia kirjoja ja elokuvia (mm. Supermarsu, Yökoulu, Tarja Kulho) ja tullut tutuksi myös suosittuna radiojuontajana ja tv-esiintyjänä. Paula odottaa leiriolosuhteita innolla, mutta miettiin myös paljon, miten hänen useamman kerran leikatut polvensa tulevat kestämään.

”Matka on kuin Helsingistä Turkuun - katsotaan pääsenkö Lauttasaareen, Lohjalle vai Turkuun asti.”  

Kerttu Rissanen, 26
Kuntovalmentaja, näyttelijä, somevaikuttaja

Kerttu Rissanen on tullut tutuksi suurelle yleisölle tv-sarja Salattujen elämien Sannina. Hän toimii nykyään myös kuntovalmentajana ja nauttii suuresti liikkumisesta. Minkäänlaista erätaustaa Kertulla ei kuitenkaan ole. Kerttu elää kiireistä arkea, ja matkan suhteen hän odottaa pääsevänsä keskittymään vain yhteen asiaan.

Kerttu ei tiedä, minkälaisiin olosuhteisiin hän on menossa, mutta toivoo, ettei Islannissa olisi hirveän kylmää tai märkää.  

Henriikka Rönkkönen, 38
Kirjailija

Henriikka Rönkkönen on kirjailija (mm. Rakkausshokkihoito ja muita ex-sinkun oivalluksia ), someviihdyttäjä, puhuja ja auktorisoitu seksuaalineuvoja. Kilpailuhenkisen Henriikan täydellisyyteen pyrkiminen on aiemmin aiheuttanut riittämättömyyden tunteita: milloin keho ei ole ollut riittävä, milloin suoritukset. Henriikka uskoo, että matka tulee olemaan kropalle raju suoritus. Hän ei ole koskaan vaeltanut, nukkunut teltassa tai käynyt kyykkykakalla. Uusia elementtejä on siis luvassa.  

Karoliina Tuominen, 28
Radiojuontaja, somevaikuttaja, yrittäjä

Radiojuontajana ja humoristisena somevaikuttajana tunnettu Karoliina Tuominen myöntää olevansa kilpailuhenkinen. Hän harrastaa säännöllisesti urheilua ja kuvailee perusfysiikkansa olevan kohtalaisen hyvä. Karoliina uskoo, ettei hän Islannin rankoissa olosuhteissa todennäköisesti pysty pitämään tunteita vain itsellään, vaikka se olisikin hänelle tyypillistä.

”Kun on monta tuntia päivässä yksinään, voi olla, että esille tulee ajatuksia, jotka on painettu jonnekin nurkkaan.”  

Yhteyshenkilöt

Petra Olamo

Communications Advisor


Tuoreimmat uutiset

18/8/2025

Tervetuloa Jeopardy! Suomi -tietovisan uuden kauden pressitilaisuuteen 28.8.

Maailman suurin tietokilpailu Jeopardy! nousi viime syksynä katsojasuosikiksi myös Suomessa - ja nyt visailu jatkuu 9. syyskuuta TV5:llä ja HBO Maxilla! Tervetuloa kuulemaan lisää uuden 2. kauden käänteistä sekä tapaamaan sarjan tähtiä Hotelli Hobon Playground-tilaan (Kluuvikatu 4, Hki) torstaina 28.8. klo 13-15. Paikalla ovat Jeopardy! Suomen juontaja Kalle Lamberg sekä mittavaa kisaajakaartia edustamassa Sara Chafak, Sanna Stellan, Alina Voronkova, Anu Sinisalo, Maria Nordin, Sampo Marjomaa, Ulla Virtanen, Harri Moisio, Wallu Valpio, Simo Frangen, Lloyd Libiso, Amelie Blauberg ja Roosa Maskonen. Ilmoittaudu osoitteseen tiedotus@wbd.com 20.8. mennessä. Kerrothan samalla mahdollisen erikoisruokavalion iltapäivätarjoilua varten sekä saavutko kuvaajan kanssa. Tervetuloa!

13/8/2025

Warner Bros. Discovery ja Jääkiekkoliitto sopimukseen naisten pääsarjan Auroraliigan lähetysoikeuksista

Sopimuksen myötä WBD:n runsas tarjonta naisurheilusta kasvaa syyskuusta alkaen entisestään.

12/8/2025

HBO Original drama series Task debuts September 8

The HBO Original drama series Task, from creator Brad Ingelsby (Emmy nominee for “Mare of Easttown”), debuts Monday, September 8 on HBO Max. The season’s seven episodes will debut weekly.

12/8/2025

HBO-draamasarja Task alkaa 8.9.

Uudessa HBO Original -draamasarjassa FBI-agentti selvittää Philadelphian työväenluokan esikaupunkialueita piinaavaa väkivaltaisten ryöstöjen sarjaa. 8.9. maanantaina HBO Maxilla alkavan uutuussarjan traileri on nyt julkaistu.

11/8/2025

HBO Maxin uusi dokumenttisarja Hevostyttö helvetistä tutkii tunnettua tanskalaista murhatapausta

Uusi tanskalainen true crime -dokumenttisarja Hevostyttö helvetistä tarkastelee kesällä 2022 kadonneen Frank Dan Nørgaard Jørgensenin tapausta. Sarja saa ensi-iltansa HBO Maxilla 29.8. perjantaina.

06/8/2025

Most Wanted: Julius Kivimäki -dokumenttisarjan traileri on julkaistu

Max Original -dokumenttisarja Most Wanted: Julius Kivimäki saa ensi-iltansa HBO Maxilla 5.9. perjantaina. Uutuusdokumentti kertoo uskomattoman tositarinan pojasta, jonka FBI on nimennyt yhdeksi maailman vaarallisimmista hakkereista. Neljästä jaksosta koostuvan, englanninkielisen dokumenttisarjan virallinen traileri on nyt julkaistu.

05/8/2025

Kovatasoinen Hlinka Gretzky Cup starttaa Warner Bros. Discoveryn jääkiekkokauden 2025–26

Turnausta voi seurata vapaasti katsottavalla TV5-kanavalla sekä suoratoistopalvelu HBO Maxilla.

29/7/2025

HBO Max releases official trailer for season two of Peacemaker, from DC Studios, debuting August 22

The DC Studios and Warner Bros. Television series is created for television by James Gunn and stars John Cena.

29/7/2025

HBO releases the second official teaser for IT: Welcome to Derry, debuting this October

HBO unveiled the second official teaser for the original drama series IT: Welcome to Derry, from Warner Bros. Television, at San Diego Comic Con (SDCC).

29/7/2025

Warner Bros. Discoveryn tv-kanavien elokuu: uusia rakkausrealityja ja jääkiekkokauden startti

Ohessa lisätietoa WBD:n vapaasti katsottavien tv-kanavien TV5:n, Kutosen, Friin ja TLC:n elokuun ohjelmistosta.

28/7/2025

Peacemaker-sarjan uuden kauden traileri on julkaistu

DC Studiosin ja Warner Bros. Televisionin Peacemaker-sarjan uuden kauden virallinen traileri on julkaistu. James Gunnin luoman ja John Cenan tähdittämän sarjan toinen tuotantokausi alkaa 22.8. perjantaina HBO Maxilla.

28/7/2025

HBO-draamasarja IT: Welcome to Derry alkaa lokakuussa

HBO on julkaissut uuden teaserin IT: Welcome to Derry -uutuussarjasta San Diego Comic Con -tapahtumassa. Stephen Kingin Se-universumiin sijoittuva draamasarja alkaa HBO Maxilla lokakuussa.

15/7/2025

Max Original -dokumenttisarja Most Wanted: Julius Kivimäki alkaa HBO Maxilla 5.9.

Max Original -uutuusdokumentti Most Wanted: Julius Kivimäki kertoo uskomattoman tositarinan pojasta, jonka FBI on nimennyt yhdeksi maailman vaarallisimmista hakkereista. Neljästä jaksosta koostuvan, englanninkielisen dokumenttisarjan uusi teaser on nyt julkaistu. Sarja saa ensi-iltansa HBO Maxilla 5.9. perjantaina.

14/7/2025 - Viimeksi päivitetty 16 heinäkuuta 2025

HBO:n Harry Potter -sarjan kuvaukset ovat käynnistyneet

HBO Original -sarjan kuvaukset ovat käynnistyneet Warner Brosin studioilla Ison-Britannian Leavesdenissa. Sarja saa ensi-iltansa HBO Maxilla vuonna 2027.

01/7/2025

Pyöräilyn Ranskan ympäriajo ensimmäistä kertaa TV5-kanavalla

Maailman legendaarisin pyöräilykilpailu Ranskan ympäriajo eli Tour de France nähdään nyt suoratoiston lisäksi osittain myös vapaasti katsottavalla TV5:llä.