Warner Bros. Discovery on vakiinnuttanut asemansa Suomen toiseksi suurimpana kaupallisena tv-talona

WBD on kuluneen vuoden korkean katselun myötä Suomen toiseksi suurin kaupallinen tv-talo 25–64-vuotiaiden kohderyhmässä.
Warner Bros. Discovery suuntaa kohti alkavaa syyskautta onnistuneen kesän voimin. WBD:n tv-kanavaportfolion (vapaasti katsottavat TV5, Kutonen, Frii ja TLC sekä maksukanavat Discovery Channel ja Eurosport 1) katselu jatkaa elokuun jälkeen huipputasolla haukaten 22,9 % osuuden 25–64-vuotiaiden kaupallisten kanavien katselusta. Menestyksen myötä WBD on Suomen toisiksi suurin kaupallinen tv-talo 25–64-vuotiaiden kohderyhmässä.
Upean katseluosuuden salaisuus on kattava kanavatarjonta, josta löytyy suosikkiohjelmia moneen makuun ja kohderyhmään. TV5:n menestyksen ajureita tänä vuonna ovat olleet jääkiekko, elokuvat sekä kotimaiset viihdeohjelmat, kuten Latelan Laurin hurja remontti. Frii on koonnut television äärelle kanavan ennätysyleisöjä läpi vuoden. Legendaariset suosikkisarjat Mentalisti ja Teho-osasto houkuttivat katsojat ruudun ääreen tasaisesti myös kesällä. Kutosella snooker on tahkonnut kovimpia katsojalukuja tänä vuonna. TLC on puolestaan saavuttanut aseman markkinan nuorimpana ja naispainotteisimpana kanavana muun muassa hittisarja 90 päivää morsiamena ansiosta.
"Olemme pystyneet vakiinnuttamaan asemamme markkinan toiseksi suurimpana tv-talona. Tämä on selvä osoitus siitä, että monipuoliset sisältömme kiinnostavat ihmisiä ympäri vuoden. Kun huomioidaan myös suoratoistopalvelu HBO Maxin jatkuvasti lisääntyvä katselu, voi hyvällä omalla tunnolla todeta, että mainostajilla on alati kehittyvä mahdollisuus tavoittaa laaja joukko eri-ikäisiä suomalaisia huippusisältöjemme yhteydessä," sanoo Warner Bros. Discovery Suomen mediamyyntiorganisaation johtaja Eetu Ojala.
Syksyn ohjelmisto on parhaillaan käynnistymässä isosti. Kotimaisen viihteen saralla 9.9. ruutuun palaa suosikkivisailu Jeopardy! Suomi. 17.9. starttaa viihteellinen matkailusarja Aku, Kalle ja Euroopan ihmeet, minkä lisäksi huippusuosioon yltänyt Latela-saaga saa jatkoa Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat -uutuussarjan myötä.
Syyskaudella elokuvistaan tunnettu TV5 esittää jälleen useita Suomen tv-ensi-iltaelokuvia. Myös urheilun parissa on vilkasta. WBD:n tuoreen, Jääkiekkoliiton kanssa solmitun sopimuksen myötä TV5:llä, Kutosella ja HBO Maxilla nähdään kaudella 2025–2026 useita jääkiekon naisten pääsarjan Auroraliigan otteluita. Lisäksi WBD jatkaa World Snooker Tourin lähetysoikeuksia vuoteen 2031 asti.
Lähde: Finnpanel, TV-mittaripaneeli 1-8/2025
Warner Bros. Discovery on johtava, globaali media- ja viihdeyritys, jolla on maailman monipuolisin ja kattavin valikoima sisältöjä, brändejä ja franchising-tuotteita. Suomessa WBD:n kanaviin kuuluvat vapaasti katsottavissa olevat tv-kanavat TV5, Kutonen, Frii ja TLC, suoratoistopalvelu HBO Max sekä maksullisina jakelussa olevat urheilukanavat Eurosport 1 ja Eurosport 2, uutiskanava CNN, lastenkanavat Cartoon Network ja Cartoonito sekä Discovery Channel, Animal Planet, Discovery Science, Investigation Discovery, Travel Channel ja Food Network.