Skip to main content

Warner Bros. Discoveryn Pohjoismaiden johtoryhmä on nimitetty

5 syyskuuta 2022

Warner Bros. Discoveryn Pohjoismaiden liiketoiminnasta vastaava johtoryhmä on julkistettu tänään.

Tiedote 5.9.2022 klo 12

Johtoryhmän jäsenet on nimittänyt kesäkuussa Warner Bros. Discoveryn eli WBD:n Pohjoismaiden toimitusjohtajaksi nimitetty Christina Sulebakk.

- Pohjoismaat on hyvin kehittynyt mediamarkkina, ja Warner Bros. Discovery lukeutuu alueen johtaviin mediayrityksiin, jonka korkealaatuiset sisällöt ja tuotteet tavoittavat miljoonia ihmisiä päivittäin. Viime kuukausina minulla on ollut ilo tavata useita lahjakkaita ihmisiä. Olen vakuuttunut siitä, että WBD tulee kasvamaan entisestään ja vahvistumaan yhtiönä tulevien vuosien aikana. Yhtiön valtava potentiaali innostaa, ja olenkin todella tyytyväinen voidessani julkistaa johtoryhmän, joka tulee tukemaan WBD:n jatkuvaa kasvua Pohjoismaissa, Christina Sulebakk sanoo. 

Pil Gundelach Brandstrup tulee vastaamaan sisällöistä ja suunnittelusta Pohjoismaissa sekä jatkamaan Tanskan sisältöjohtajana.

Magnus Vatn, Axel Eriksson ja Katja Santala tulevat jatkamaan maidensa sisältöjohtajina. Lina Friman jatkaa karttasuunnittelun johtajana. Kaikki raportoivat Pil Gundelach Brandstrupille.

Roni Patel tulee vastaamaan sisältöjen lisensoinnista.

Kasper Kryger tulee vastaamaan alueen mainosmyynnistä.

Jesper Steenberg tulee vastaamaan uudesta konsernin jakeluyksiköstä.

Tore Fredrik Dreyer tulee johtamaan teatteri-, peli- ja kotiviihteen jakelua.

Jessie Ross Skarvad tulee vastaamaan teatteri-, peli- ja kotiviihteen markkinoinnista ja viestinnästä.

Rebecca Rørmark on päättänyt siirtyä toisiin tehtäviin, mutta johtaa siirtymäkauden ajan Discoveryn kanavaportfolion markkinointia, PR:ää sekä HBO Maxin brändimarkkinointia.

Francois Simonetta jatkaa alueen kuluttajatuotteiden valvontaa tiiviissä yhteistyössä pohjoismaisen johtoryhmän kanssa, raportoiden globaalien brändien ja kuluttajakokemuksen osastolle.

Morten Johannessen jatkaa urheilutoimintojen johtajana Pohjoismaissa.

• Taloudesta ja tutkimuksesta vastaava liiketoimintajohtaja nimitetään pian. 

• Laki-, HR- ja yritysviestintäjohtajat julkistetaan myöhemmin.

Sanny Ekstrand, Ruotsin maajohtaja, jättää yhtiön. Sanny on työskennellyt yhtiössä vuodesta 2018 ja on ollut viimeisen kahden vuoden aikana tärkeässä roolissa pohjoismaisen strategian ja toiminnan rakentamisessa.

Johan Mannerhill, peli- ja kotiviihteen Pohjoismaiden toimitusjohtaja, jättää yhtiön. Johanilla on ollut kymmenvuotisen kautensa aikana merkittävä vaikutus WB:n liiketoiminnan kasvuun Pohjoismaissa.

 

Warner Bros. Discovery (NASDAQ: WBD) on johtava, globaali media- ja viihdeyritys, jonka luoma ja jakelema, monipuolinen sisältö- ja brändiportfolio on saatavilla niin television, valkokankaan kuin suoratoiston kautta. Yli 220 maassa ja alueella ja 50 kielellä saatavilla oleva Warner Bros. Discovery inspiroi, informoi ja viihdyttää yleisöä maailmanlaajuisesti ikonisten brändiensä ja tuotteidensa kautta. Näihin lukeutuvat muun muassa Discovery Channel, discovery+, CNN, DC, Eurosport, HBO, HBO Max, HGTV, Food Network, OWN, Investigation Discovery, TLC, Magnolia Network, TNT, TBS, truTV, Travel Channel, MotorTrend, Animal Planet, Science Channel, Warner Bros. Pictures, Warner Bros. Television, Warner Bros. Games, New Line Cinema, Cartoon Network, Adult Swim, Turner Classic Movies, Discovery en Español ja Hogar de HGTV. Lisätietoja osoitteesta www.wbd.com

Suomessa Warner Bros. Discoveryn kanaviin kuuluvat vapaasti katsottavat tv-kanavat TV5, Kutonen, Frii ja TLC, suoratoistopalvelut discovery+, Eurosport Player ja HBO Max, maksukanavat Discovery Channel, Animal Planet, Discovery Science, Investigation Discovery, Travel Channel ja Food Channel sekä urheilukanavat Eurosport 1 ja Eurosport 2.

Lisätiedot:

Jenni Kokkonen
Communications Manager Finland, Warner Bros. Discovery
jenni_kokkonen@discovery.com

Pauliina Harno
PR Manager, HBO Max Finland
pauliina.harno@warnermedia.com

Yhteyshenkilöt

Jenni Kokkonen

Communications & PR Manager, Warner Bros. Discovery


Tuoreimmat uutiset

29/7/2025

HBO Max releases official trailer for season two of Peacemaker, from DC Studios, debuting August 22

The DC Studios and Warner Bros. Television series is created for television by James Gunn and stars John Cena.

29/7/2025

HBO releases the second official teaser for IT: Welcome to Derry, debuting this October

HBO unveiled the second official teaser for the original drama series IT: Welcome to Derry, from Warner Bros. Television, at San Diego Comic Con (SDCC).

29/7/2025

Warner Bros. Discoveryn tv-kanavien elokuu: uusia rakkausrealityja ja jääkiekkokauden startti

Ohessa lisätietoa WBD:n vapaasti katsottavien tv-kanavien TV5:n, Kutosen, Friin ja TLC:n elokuun ohjelmistosta.

28/7/2025

Peacemaker-sarjan uuden kauden traileri on julkaistu

DC Studiosin ja Warner Bros. Televisionin Peacemaker-sarjan uuden kauden virallinen traileri on julkaistu. James Gunnin luoman ja John Cenan tähdittämän sarjan toinen tuotantokausi alkaa 22.8. perjantaina HBO Maxilla.

28/7/2025

HBO-draamasarja IT: Welcome to Derry alkaa lokakuussa

HBO on julkaissut uuden teaserin IT: Welcome to Derry -uutuussarjasta San Diego Comic Con -tapahtumassa. Stephen Kingin Se-universumiin sijoittuva draamasarja alkaa HBO Maxilla lokakuussa.

15/7/2025

Max Original -dokumenttisarja Most Wanted: Julius Kivimäki alkaa HBO Maxilla 5.9.

Max Original -uutuusdokumentti Most Wanted: Julius Kivimäki kertoo uskomattoman tositarinan pojasta, jonka FBI on nimennyt yhdeksi maailman vaarallisimmista hakkereista. Neljästä jaksosta koostuvan, englanninkielisen dokumenttisarjan uusi teaser on nyt julkaistu. Sarja saa ensi-iltansa HBO Maxilla 5.9. perjantaina.

14/7/2025 - Viimeksi päivitetty 16 heinäkuuta 2025

HBO:n Harry Potter -sarjan kuvaukset ovat käynnistyneet

HBO Original -sarjan kuvaukset ovat käynnistyneet Warner Brosin studioilla Ison-Britannian Leavesdenissa. Sarja saa ensi-iltansa HBO Maxilla vuonna 2027.

01/7/2025

Pyöräilyn Ranskan ympäriajo ensimmäistä kertaa TV5-kanavalla

Maailman legendaarisin pyöräilykilpailu Ranskan ympäriajo eli Tour de France nähdään nyt suoratoiston lisäksi osittain myös vapaasti katsottavalla TV5:llä.

27/6/2025

Kesän 2025 kohokohdat Maxilla

Tänä kesänä Maxille saapuu monipuolisesti uutta katsottavaa aina supersankariseikkailuista uutuusdokumentteihin. Elokuvateattereiden yllätyshitti, kauhuelokuva Sinners lisätään Maxin valikoimaan heti heinäkuun alkupuolella. Myös Stephen Kingin romaaniin pohjautuva uutuussarja The Institute alkaa Maxilla heinäkuussa. Elokuussa puolestaan rymistellään John Cenan johdolla, kun Peacemaker jatkuu uusin jaksoin.

26/6/2025

Warner Bros. Discoverylle ja Telenorille pohjoismainen kumppanuussopimus

Telenorin asiakkaat Pohjoismaissa saavat jatkossakin pääsyn laajaan valikoimaan tv-kanavia sekä HBO Max -suoratoistopalveluun.

23/6/2025

Wimbledonin tennisturnaus nähdään kattavasti TV5:llä ja Maxilla

Warner Bros. Discovery välittää jokaisen hetken maailman vanhimmasta ja arvostetuimmasta tennisturnauksesta.

16/6/2025

HBO-sarja Rage alkaa 11.7.

Espanjalainen HBO Original -uutuussarja alkaa Maxilla 11.7. perjantaina. Yllättävä, intensiivinen draamasarja seuraa viittä naista, jotka ovat valmiita menemään äärimmäisyyksiin kostaakseen.

13/6/2025

Minecraft-elokuva saapuu Maxille 20.6.

Warner Bros. Picturesin ja Legendary Picturesin huippusuosittu Minecraft-elokuva saapuu suoratoistopalvelu Maxille maailmanlaajuisesti 20.6. perjantaina.

10/6/2025

HBO Max lanseerataan Islannissa heinäkuussa

HBO Maxin maailmanlaajuinen laajentuminen jatkuu suoratoistopalvelun ollessa pian saatavilla sadalla eri markkinalla. HBO Maxilta löytyvät katsojasuosikit, kuten Minecraft-elokuva ja Harry Potter, sekä suositut sarjat, kuten The Last of Us, The White Lotus, House of the Dragon ja The Pitt. Tulevia tuotantoja ovat muun muassa Task ja IT: Welcome to Derry.

10/6/2025

Warner Bros. Discoveryn syyskausi 2025 tarjoaa aitoa viihdettä jokaiselle

Kotimaiset ja kansainväliset menestyssarjat, ensi-iltaelokuvat ja huippu-urheilu rytmittävät WBD:n viihdyttävää syystarjontaa.